Mainos

Viimeöinen maanjäristys vuoden voimakkain – Oulun poliisilaitoskin vavahteli: "Ensin tärisi ja sitten jyrähti kunnolla"

0:49

Oulun seudulla viime yönä tapahtunut maanjäristys oli vuoden voimakkain Suomessa. Sekä pelastuslaitos että poliisi saivat järistyksen takia useita yhteydenottoja.

Noin puoli yhden aikaan havaittu maanjäristys oli voimakkuudeltaan 3,5. Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitoksen verkkosivujen perusteella järistys on vuoden voimakkain.

Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen USGS:n mukaan järistyksen keskus oli lähellä Lumijokea, joka sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Oulusta. 

Paikalliset viranomaiset saivat järistykseen liittyen useita soittoja, mutta maan vavahtelu ei johtanut hälytystehtäviin, pelastuslaitokselta ja poliisilta kerrottiin noin kahden aikoihin yöllä. 

Järistys tuntui kuitenkin selvästi ja se havaittiin Oulussa saakka.

–  Havaittiin täällä maan alla aika hyvin se (järistys). Olemme maan alla ja rakennus tärisi. Ensin tärisi ja sitten jyrähti kunnolla ja sitten tärinä jatkui, Oulun poliisin tilannekeskuksesta kuvailtiin.

–  Havaitsin puoli yhden aikaan selkeästi sen, että maa tärisi rakennuksen alla. Sen jälkeen rakennukseen kohdistui muutama kunnon tärähdys, kuvaili puolestaan Oulun päivystävä palomestari Marko Hottinen.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.