Viimeisillään raskaana oleva ex-Salkkarit-tähti Sara Parikka avautuu blogissaan rakennusprojektista – ”Kiire tulee”

Salkkareista tuttujen Sara ja Mikko Parikan rakennustyömaalla ei ole kaikki sujunut suunnitelmien mukaan.

Salatut elämät -sarjasta tutut Sara ja Mikko Parikka ovat pitäneet sosiaalisessa mediassa fanejaan ajan tasalla siitä, kuinka perheen talonrakennusprojekti etenee.

Parikoilla eletään jännittäviä aikoja, sillä Sara kertoi sunnuntaina blogissaan, että talon luovutusajan lisäksi myös perheen kolmannen lapsen laskettuaika lähestyy jo kovaa vauhtia.

– Kiire tulee, Sara tuskaillee blogikirjoituksessaan ja antaa ymmärtää, ettei kaikki ole sujunut rakennustyömaalla aivan suunnitelmien mukaan.

– Talolla pyörii edelleen ihan liian vähän ihmisiä ja tuntuu, että tekijöitä on hankala saada paikalle. Tällä hetkellä meitä jännittää se, että ehtiikö talo valmistua, voimmeko irtisanoa väliaikaisen kodin ja miten käy loppulaskun kanssa.

Myös Mikko Parikka julkaisi Instagram-tilillään tiistaina kuvan työmaalta.

– Ja siitä lattioita paikoilleen. Ei tosin mun toimesta, hän veisteli.

Sara kertoo kirjoituksessaan, että reklamoitavia seikkoja on listattu. Hän harmittelee myös sitä, ettei kaikki ole sujunut talotoimittajan kanssa, kuten ennakkoon oli kuvitellut.

– Ennen projektiin ryhtymistä ihmettelin sitä, että miten tilanteet voi mennä niin huonoiksi. Eikö sopimukset ja laki ole sitä varten, että kaikki menee kuten pitää..? Ollaan kuitenkin huomattu, että myös me olemme saaneet pettyä, kun miettii sitä mitä meille ollaan myyty suhteessa todellisuuteen.

Vinkkejä hankalan tilanteen varalle blogiinsa listannut Sara kuitenkin kiittelee kirjoituksessaan saaneensa vertaistukea muilta samassa tilanteessa olevilta.

– On ollut helpottavaa seurata kanssarakentajien taivalta ja ollaan huomattu, että kukin kohtaa omat haasteet.

Salkkareiden kulisseissa tutustuneet Parikat ovat olleet yhdessä vuodesta 2009 asti.

Parin esikoistytär Mimosa syntyi vuonna 2014. Toinen tytär Matilda syntyi joulukuussa 2015 ja perheen on määrä täydentyä kolmannella tyttärellä alkuvuodesta 2020.

– Tuntuu, että tämä kolmas odotus on jännittänyt jollain tapaa eniten. Siro pieni tyttö liikkui vauhdikkaasti vatsassa. Haaveemme triosta on todella toteutumassa, Sara kirjoitti blogissaan paljastaessaan kolmannen lapsensa sukupuolen. 

Lue myös:

    Uusimmat