Alkuperäinen nimi The last House on the left. USA 2009. Ohjaus: Dennis Iliadis. Käsikirjoitus: Carl Ellsworth, Adam Alleca – Wes Craven elokuvasta. Tuotanto: Wes Craven, Sean S. Cunningham, Marianne Maddalena. Kuvaus: Sharone Meir. Leikkaus: Peter McNulty. Musiikki: John Murphy. Pääosissa: Tony Goldwyn, Monica Potter, Sara Paxton, Garret Dillahunt, Martha MacIssac, Riki Lindhome. Kesto: 112 min.
Ingmar Bergmanin kuuluisassa keskiajalle sijoittuvassa klassikossa Neidonlähde (1960) isä (Max von Sydow) tappaa tyttärensä raa'asti surmanneet murhaajat, kun nämä erehtyivät etsimään yösijaa vanhempien luota.
Kaksitoista vuotta myöhemmin amerikkalainen kauhuohjaaja Wes Craven ammensi Neidonlähteestä inspiraation läpimurtoteokseensa Viimeinen talo vasemmalla, jota on luonnehdittu kommentaariksi myös syntyajankohtansa Vietnam-traumoihin ja Mansonin perheen peijaisiin.
Budjetista ei voinut puhua, mutta "inhaa intomieltä" oli sitäkin enemmän. Kauhugenren tulokas Craven sai aikaiseksi kulttiklassikon, jonka vastaanotto on vuosien varrella ollut vähintäänkin ristiriitainen.
Sama idea on kauhutrillerin pohjana myös nyt, kun valkokankaat valtaa tuntemattoman Dennis Iliadisin päivitys vuoden 1972 luomuksesta. Yhteyden jenkkikonkariin viimeistelee Cravenin rooli uutuusleffan tuottajana. Miksi mies on ylipäätään moiseen suostunut, se jää kysymysmerkiksi.
Juoni seuraa jälleen päällisin puolin kuuluisaa bergmanilaista balladiesikuvaansa: tytär (Sara Paxton) kidnapataan, raiskataan ja pahoinpidellään lähes kuoliaaksi. Tämän jälkeen syylliset, etunenässään tunnoton vankikarkuri (Garret Dillahunt), erehtyvät hakemaan suojaa väärästä huvilasta – talosta, jossa väkivallan uhrin vanhemmat asuvat.
Kun heille selviää, mitä lapsiparka on joutunut kärsimään, ei konnille kunnian kukko laula. John (Tony Goldwyn) ja Emma (Monica Potter) Collingwood päättävät pistää jengin katumaan harha-askelta, joka johdatti heidät viimeiseen taloon vasemmalla.
Elokuvan alku on sietämättömän ahdistavaa katsottavaa. Nuoren teinitytön raiskaus- ja pahoinpitelykohtaus on niin vastenmielisen raaka ja tunteeton, ettei siitä tavallisen herkkä katsoja toivu koko tarinan aikana. Toki se saa janoamaan kostoa ja vihaamaan sadistisia hyökkääjiä, mutta samalla kertaa se tirkistelee uhria laskelmoiden seksuaalisuuden ja väkivallan ällöttävällä yhteydellä.
Kauhuelokuvien remaket, uutuusversiot, ovat epäilemättä tulleet jäädäkseen. 1970- ja 1980-lukulaisten goresuosikkien tuunaaminen tämän päivän teinien makuun on äärimmäisen helppoa rahastusta. Alkuperäisestä kelpuutetaan sen ilmeisin shokkiarvo, jota venytetään vieläkin tunteettomampaan ja nihilistisempään suuntaan.
1200-lukua kuvaavassa Neidonlähteessä isä pyytää tekoaan anteeksi jumalalta ja lupaa sovitukseksi rakentaa kirkon tyttärensä kuolinpaikalle. Viimeinen talo vasemmalla ei unohdu pohdiskelemaan ratkaisujensa moraalisuutta, vaikka oman käden oikeutta jaetaan eläimellisen siekailemattomasti.
Tästä ei tosin sovi syyttää sinänsä ansiokkaasti tehtävistään suoriutuvia näyttelijöitä. Musta vain on mustaa ja valkoinen valkoista, eikä sovittaville, inhimillisemmille nyansseille löydy tilaa näistä(kään) verikekkereistä.
Teksti: Outi Heiskanen
Katso elokuvan traileri täältä.