Viikonvaihteen hurmaavimmat kuvat: Poikkeuksellinen vieras lekotteli Riitan laiturilla – ”Harvinaisen peloton”

Pieni norppa kipusi ottamaan aurinkoa Niittylöiden laiturille kokonaiseksi päiväksi juhannuksena. Tuhiseva ja auringon mukaan kääntyilevä kuutti toi aurinkoa bongaajiensa päivään.

Riitta Niittylän mies lähti juhannuksena perinteiselle aamu-uinnilleen Puumalassa Saimaalla, kun hän hätkähti: laiturilla oli jotain poikkeuksellista. Pieni kuutti oli kiivennyt heidän laiturilleen makoilemaan.

– Mies kutsui minut ottamaan kuvia. Kuvasimme aluksi kaukaa ja varovasti, mutta hetken kuluttua huomasimme, ettei se pelkää, Riitta Niittylä kertoo tapahtuneesta.

Niittylän mukaan norppa köllötteli laiturilla ja otti aurinkoa. Välillä se kävi uimassa ja palasi takaisin, ja käänsi kylkeä sen mukaan, mistä aurinko sattui parhaiten paistamaan.

Perhe nimesikin suloisen lekottelijan Niiloksi.

Niilo-norppa oli paikalla lähes 12 tuntia.

– Emme tietenkään olleet siinä koko aikaa. Jätimme sen rauhaan, ettei liikaa totu ihmisiin. Kuudelta iltapäivällä kuitenkin huomasimme, että se oli lähtenyt.

Pienen norpan poikkeuksellinen levähdyspaikka myös huolestutti Niittylöitä. He soittivat metsähallituksen norppatutkijalle kysyäkseen, onko kaikki kunnossa, vai voiko paikallaan pitkään makoilleella norpalla olla jokin hätänä.

– Tutkija sanoi, että on todella poikkeuksellista, että norppa on noin peloton. Mutta kun lähetimme hänelle näitä kuvia, hän sanoi norpan näyttävän todella hyvinvoivalta.

Tutkija oli myös kertonut toisesta kesyn norpan havainnosta kymmenen kilometrin päässä Niittylöiden laiturista. Niittylät ottaisivat kesyt norpat ilolla vastaan.

– Hieno kokemus ja olemme todella tyytyväisiä, jos tästä tulee yleisempää!

Pieni norppa kipusi ottamaan aurinkoa Niittylöiden laiturille juhannuksena 0:21

Lue myös:

    Uusimmat