Viikonlopun sää on ääripäitä täynnä: Pohjoisen ja etelän lämpötilaerot voivat saada aikaan kunnon myräkän – katso viikonlopun koko ennuste

Suomeen vyöryy arktinen ilmamassa - aiheuttaako etelän ja pohjoisen lämpötilaero hurjan myräkän? 4:33
Millainen lumitilanne Suomessa on nyt ja lähitulevaisuudessa? Katso meteorologi Miina Mannisen ennuste yllä olevalta videolta!

Meteorologi Miina Manninen lupaa viikonlopulle erittäin vaihtelevaa säätä. Pohjoisen ja eteläisen Suomen lämpötilaerot ovat valtavat etenkin sunnuntaina.

Suomaliset saavat nauttia tänään aurinkoisesta säästä, kun perjantain sateet väistyvät aamupäivän aikana Suomen yli.

– Perjantai on aurinkoinen, kun sateista päästään – ja lauha, etelässä ollaan plussalla. Pohjoisessa sen sijaan pakkasta, ja sielläkin sää on kirkastumassa, Manninen kertaa tämän päivästä säätä.

Lauantaina palellaan etenkin Lapissa

Perjantain ja lauantain vastaisena yönä voimistuva luoteeseen kääntyvä tuuli tuo mukanaan myrskyisän käänteen. Tämän vuoksi läntisillä merialueilla on syytä varautua myrskypuuskiin.

– Tuulen mukana koko maahan virtaa selvästi kylmempää ilmaa. Niin kylmää, että Lapissa siitä puhutaan jo arktisena ilmamassana. Jos on yhtään selkeämpää ja heikkotuulista säätä, pakkasta on äkkiä yli 20 astetta, Manninen toteaa.

Lauantain aikana lumikuurot ovat mahdollisia etenkin maan itäisissä ja pohjoisissa osissa. 

Sunnuntai saattaa tuoda vieläkin myrskyisämmän yllätyksen

Lauantain ja sunnuntain välisen yön jälkeen tilanne muuttuu jälleen. Suomi saattaa olla tuolloin vastakohtien maa, sillä pohjoisin Lappi saa aimo annoksen arktisen kylmää ilmaa, kun taas eteläinen Suomi nauttii lämpimästä säästä.

– Lämpötilaerot näiden kahden säätyypin välillä on niin voimakas, että se antaa paljon energiaa sateille, jotka maan keskivaiheella liikkuvat. Mutta millainen myräkkä tulee, tuleeko myrskylukemia, paljonko lunta kertyy. Se on vielä epävarmaa, Manninen kertaa sunnuntain epävarmaa ennustetta.  

Lue myös:

    Uusimmat