Viikonloppuna luvassa helteisiä ja kosteita tunnelmia, jopa trooppisia öitä! Meteorologin kehotus: "Ottakaa ilo irti", koska sitten...

MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannaksen mukaan perjantai on elokuun ensimmäinen hellepäivä Suomessa.

Viikonloppuna Suomessa on tiedossa kesäisiä ja jopa kosteita kelejä. 

Meteorologi Markus Mäntykannaksen mukaan 25 asteen helleraja tulee ylittymään todennäköisesti tänä viikonloppuna.

– Laajalti on lämmintä, 25 astetta ylittyy myös Lapissa, Mäntykannas täsmentää.

Hänen mukaan viikonlopun lämpimin päivä on lauantai. 

Sunnuntaita edeltävänä yönä Etelä-Suomessa on luvassa trooppisia öitä.

– Trooppiset yöt painottuvat yleensä loppukesään. Ilman lämpötila ei laske yön aikana alle 20 asteeseen, joten esimerkiksi saaristossa on luvassa hikisiä öitä, Mäntykannas kertoo.

Sunnuntaina sää viilenee suuressa osassa Suomea ja maanantaina helteille saadaan jättää jo hyvästit.

"Turkua hemmotellaan viikonloppuna"

Näillä näkymin Turku on viikonloppuna Suomen lämpimin kaupunki. 

– Kyllä erityisesti Turkua hemmotellaan nyt viikonloppuna, Mäntykannas sanoo. 

Vaikka ympäri Suomen sää viilenee jo sunnuntaina, voi Turussa lämpötila kohota vielä maanantaina jopa 25 asteeseen.

Helteiden todennäköisyys hiipuu

Mäntykannaksen mukaan helteiden todennäköisyys hiipuu tilastollisesti loppukesää kohden mentäessä.

– Viikonloppuna ottakaa helteistä kaikki ilo irti, Mäntykannas kehottaa.

Hänen mukaansa tämän kesän pisin helleputki nähtiin jo poikkeuksellisesti kesäkuussa.

– Tänä kesänä uutta helleputkea ei ole enää näköpiirissä, Mäntykannas kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat