Viikonloppu vei kymmenen ihmisen hengen

Naantalin tuhoisan asuntopalon lisäksi viikonloppuna tapahtui useita muita kuolemiin ja vakaviin loukkaantumisiin johtaneita onnettomuuksia. Myös väkivallantekoja sattui runsaasti. Viiden nuoren hengen vaatinut Naantalin palo oli kuitenkin onnettomuuksista kaikkein traagisin.

Liikenteessä menehtyi viikonloppuna ainakin kolme ihmistä. Kuopiossa moottoripyöräilijä kuoli rajussa ulosajossa toissayönä. Poliisin mukaan nuorehko mies oli ajanut moottoritiellä huomattavaa ylinopeutta.

Nelostiellä Lusin kohdalla yksi henkilö kuoli auto-onnettomuudessa eilen iltapäivällä. Pelastuslaitoksen mukaan auto oli ajautunut tuntemattomasta syystä tien reunaan, minkä jälkeen kulkuneuvo pyörähti useita kertoja ympäri.

Vaasan Sundomissa nuori mies kuoli nokkakolarissa saamiinsa vammoihin tänään.

Jäiset tiet aiheuttivat useita liikenneonnettomuuksia eri puolilla maata. Esimerkiksi Kokkolassa yksi ihminen loukkaantui toissailtana henkilöauton ja rekan kolarissa. Pirkanmaan Lempäälässä puolestaan neljä ihmistä loukkaantui Kolmostiellä sattuneissa kolareissa eilen aamulla.

Myös rattijuoppoja oli runsaasti liikkeellä eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Joensuussa 26-vuotias mies puhalsi peräti 3,34 promillea ja 19-vuotias nainen 2,7 promillea eilen illalla. Molemmat kolaroivat autonsa. Miehen kyydissä olleet kaksi matkustajaa loukkaantuivat.

Oulussa rankka viikonloppu

Viikonloppu oli erityisen vilkas Oulussa, jossa sattui useita väkivallantekoja. Eilen yksi mies loukkaantui lievästi, kun häntä ammuttiin asunnon ulko-oven läpi. Osuman saanut mies oli pyrkinyt sisään yksityisasuntoon. Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä ja ampuma-aserikoksena.

Myöhemmin eilen nuori nainen puukotettiin kuoliaaksi Oulun keskustassa. Poliisi otti rikoksesta epäiltyinä kiinni kaksi oululaista nuorta miestä. Tekoa tutkitaan tappona.

Väkivaltaisuuksien lisäksi kaksi oululaista poliisia sai vakavia vammoja, kun heidän autonsa suistui tieltä hälytysajossa varhain sunnuntaiaamuna. Ajokeli oli tuolloin liukas ja tien pinta jäinen.

Viikonlopun onnettomuuksien ja väkivallantekojen lisäksi Klaukkalassa Uudellamaalla yli viikko sitten kadonnut 79-vuotias mies löytyi eilen kuolleena.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat