Viikon remontti: tuulikaapin ehostus panelilla ja vanerilla

Pintojen käsittelyyn oli päätetty käyttää tummaa petsilakkaa seiniin ja valkoista kuultovahaa kattopaneeliin. Näin puun rakenne jäisi kauniisti näkyviin molemmissa paikoissa; lisäksi petsilakka on oikein sopiva aine tämmöiseen paikkaan, jossa useinkin otetaan kädellä tukea seinästä: se kestää hyvin pyyhkimistä.

Ensin vanha katto purettiin pois. Paneelin takaa paljastui sähköjohto poikineen ja kun ne näkyivät katoavan levytettävän seinä taakse, Reiska tutki mittarilla, mikä tilanne siellä oikein vallitsi - täynnä sähkö- ja vesijohtoahan se näkyi olevan. Se tarkoitti sitä, että vanerin naulaaminen tai ruuvaaminen paikalleen ei tullut kysymykseen. Talo saattaisi silloin olla hyvin pian kokonaan vailla sähköä. Onneksi on keksitty semmoinen aine kuin kontaktiliima: koska vaneri oli suhteellisen ohutta ja alue pieni, se toimisi tässä erinomaisesti.

Pienet seinät, kevyet levyt: kontaktiliima korvaa ruuvit

Seinä näkyi olevan lisäksi vähän patilla. Se oli siis ensimmäiseksi oikaistava. Reiska mittasi kohouman paikan pitkällä vatupassilla ja koolasi sen suoraksi - pienessä seinässä se kävi helposti leikkaamalla sirkkelillä nurkkaan sopivan ohut listansuikale - tässä se oli yläpäästään 7 ja alapäästä 14 mm paksu. Seinä oli tarkoitus peittää kolmella levynpalasella, joiden väliset saumat peitettiin alumiinilistalla.

Kattopaneeliksi oli valittu vähäoksaista kuusta. Se katsottiin parhaaksi värjätä ensin; vaikka tavara olikin hyvin kuivan tuntuista, varmuus on aina paras - jos se värjättäisiin kattoon jo kiinnitettynä, se saattaisi kuivua ja silloin pontteihin syntyisi epämiellyttäviä, vaaleita raitoja. Erityisen kiusallista tämä on tummaa väriä käytettäessä. Puu käsiteltiin kahteen kertaan vahalla, joka hangattiin puuhun puhtaalla rätillä.

Tärkeää muistaa: vaha on itsesyttyvää! Vanhat rievut on vietävä turvalliseen paikkaan ja mieluiten hävitettävä välittömästi.

Kattoon jätettiin muutama lauta ruuveilla kiinnitettäviksi. Ne on silloin helppo ottaa pois, jos joskus tulee tarve päästä käsiksi takana oleviin johdotuksiin.

Kattoon Reiska kiinnitti muutaman lisäkoolingin.

Kontaktiliima puristettiin seinään kauniiksi serpentiineiksi liimaprässillä. Tämä siksi, että sitä saatiin sinne enemmän... Kiinitettävä levy painettiin kiinni liimaan ja hierottiin pikkuisen, otettiin pois ja annettiin ohjeen mukaan kuivua vähän aikaa. Kun liima muuttui nahkeaksi ja hiukan tarttuvaksi, levy pantiin sitten lopullisesti paikalleen ja kiilattiin tilapäisesti muutamalla laudanpätkällä. Kiilalautojen ei yleensä tarvitse antaa olla paikallaan kuin muutamasta minuutista varttituntiin. Tarkemmat ohjeet löytyvät liimapurkin kyljestä; yleensä kaikki kontaktiliimat toimivat tällä tavalla.

Tuulikaapin katto ei ollut aivan suorakulmainen, mutta kun Reiska asetteli laudat muutaman millin verran eri kohtiin, jako meni nätisti suoraan ja tasaisesti. Asiaa helpottivat uudet koolingit huoltoluukkua varten. Laudat ammuttiin kiinni aivan päistään; naulat jäävät piiloon listan alle. Keskellä lautaa Reiska käytti piilonaulausta urosponttiin, ettei kaunis ulkonäkö kärsinyt.

Seinien saumat peitettiin alumiinilistalla, kattoon laitettiin kulmalistat. Kauneuden kruunasi kattoon kahta halogeenilyhtyä varten valmistettu, seinien väriseksi petsattu kiinnityslevy: paksuun levyyn porattiin ensin valaisinten kokoiset reiät ja sitä sapluunana käyttäen mitattiin ja porattiin samanlaisten paikat kattoon. Levyn Reiska kiinnitti ampumalla naulat levyn reikien reunoista; levy oli varsin paksu ja joten tällä tavalla naulat varmasti ylsivät paneeliin saakka. Ja jäiväthän ne lisäksi varmasti piiloon!