Vihreiden toimisto Oulussa joutui häkellyttävän ilkivallan kohteeksi – julkisivuun töhrittiin hakaristi ja uhkaava viesti

Vihreiden kunnallisjärjestöjen toimitilat Oulussa ovat joutuneet ilkivallan kohteeksi. MTV Uutisten tavoittama Oulun vihreiden kunnallisjärjestön puheenjohtaja Aino-Kaisa Manninen on paikan päällä toimistolla tutkimassa ilkivallan jälkiä. Teko tuntuu pahalta.

– Kyllähän tämä on tosi ikävää ja tuntuu pahalta. Tuollaisen teon pystyy nopeasti tekemään, mutta ei ehkä ymmärretä, kuinka vakavalta se tuntuu siihen toisten politiikan tekoon, Manninen toteaa.

Vihreiden toimiston ovea ja julkisivua töhrittiin spraymaalilla. Mannisen arvion mukaan tapahtumat ajoittuvat eiliseen tai toissapäivään. Puheenjohtaja sai tapahtumasta tiedon eilen illalla.

– Vihreän toimiston ovea ja ulkoseinää on töhritty. On hakaristi ja sitten tällainen uhkaava lause, Manninen kertoo.

Katso oheiselta videolta, miltä töhritty puoluetoimisto näyttää!

Jääkö tekijä kiinni?

Mannisen mukaan tapahtuneesta keskustellaan ehdokkaiden kanssa, minkälaisia tuntemuksia se aiheuttaa.

– Tämä tarkoittaa minun mielestäni myös sitä, että meidän tarvitsee tehdä politiikkaa entistä sinnikkäämmin, Manninen toteaa.

Puheenjohtaja arvelee, että tekijän kiinnijäämisen mahdollisuus on pieni, ellei joku ole sattunut näkemään tekijää työssään.

Mannisen mukaan tapauksesta on tehty rikosilmoitus. Jäljet tullaan siivoamaan ensi viikolla.

Sanna Marin tuomitsee

Myös pääministeri Sanna Marin (sd.) ja vihreiden puheenjohtaja sekä sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) ovat kommentoineet tapausta.

Marin kommentoi keskustaan ja vihreisiin kohdistunutta häirintää. Marin sanoo, että demokraattisen toiminnan häirintä on yhteinen kysymys ja sillä on vaikutusta poliittiseen toimintaan ja ihmisten uskallukseen lähteä vaikuttamaan.

Hänen mukaansa yhteisen viestin on oltava selkeä, ettei tätä hyväksytä. Hän kirjoittaa, että demokratian ja sen toimijoiden häirintä ja uhkailu ovat vakavia ja tuomittavia tekoja.

Marin viittaa viestissään siihen, että keskustan vaalitilaisuutta häirittiin rasistisilla solvauksilla, vihreiden Oulun-toimisto töhrittiin hakaristein ja uhkausviestein sekä kansanedustaja Juha Sipilän (kesk.) kimppuun käytiin eduskunnan edessä.

Lue myös:

    Uusimmat