Vihreä Afrikan-tuntija

Ulkoministerin erityisavustaja, kansanedustaja Pekka Haavistolla on värikäs ansioluettelo. Helsinkiläissyntyisen vihreän vaikuttajan ura kansanedustajana alkoi vuonna 1987. Suomen asioiden hoitamisen lisäksi Haavisto on keskittynyt Afrikan kriiseihin.

Pekka Haaviston ura suomalaisessa politiikassa on jatkunut jo yli 20 vuotta. Hän on toiminut muun muassa kaupunginvaltuutettuna, Vihreän liiton puheenjohtajana sekä ympäristö- ja kehitysministerinä. Ennen poliitikon uraansa Haavisto on työskennellyt toimittajana ja päätoimittajana Komposti- ja Suomi-lehdissä. Hän on myös kustantanut musiikkilehti Rumbaa.

Afrikka on puolikas työ

Ennen nykyistä kansanedustajan tehtäväänsä Haavisto toimi Euroopan Unionin Sudan-erityisedustajana Afrikassa. Hän on työskennellyt myös YK:n ympäristöohjelman tutkimusryhmien johtajana. EU-tehtävät päättyivät keväällä 2007, mutta heti seuraavana kesänä Haavisto suuntasi taas Afrikkaan, jälleen YK:n palkkaamana. Tehtävänä oli auttaa YK:ta käynnistämään uudelleen Darfurin rauhanneuvottelut.

− Ensin Afrikka oli työ, sitten harrastus. Nyt se on puolikas työ, Haavisto kertoo.

Haaviston tämänhetkinen päätyö on eduskunnassa, mutta pesti Alexander Stubbin erityisavustajana kuljettaa Haavistoa edelleen Välimeren eteläpuolelle.

− Tänä vuonna olen käynyt Afrikassa kolme kertaa.

Lue myös:

    Uusimmat