Vihdoin! Helle mahdollista viikonloppuna ja ensi viikollakin: "Jos se ylettyy Suomeen asti..."

Tällä viikolla Suomessa on ukkostanut monin paikoin. Loppuviikoksi poutaantuu ja lämpötilat nousevat lähes hellelukemiin, kertoo Forecan meteorologi Jenna Salminen.

– Tänään ukkosia on liikkeellä maan länsi- ja keskiosassa. Sadealue liikkuu ihan etelästä maan keskivaiheille, ja noilla alueilla ukkoset ovat mahdollisia. Iltaan tullessa sateet kulkevat itää ja koillista kohti. Idässä ja maan keskiosassa voi torstain aikana vielä jyrähdellä.

Loppuviikoksi sää poutaantuu lännessä ja sateet painottuvat itäiseen Suomeen.

– Viikonloppuna on mahdollista, että korkeapaine pääsee muodostumaan, mikä tarkoittaa sitä, että sää olisi poutaantumassa. Paikka paikoin on vielä sadekuuroja liikkeellä, mutta on selkeästi lämpimämpää, Salminen sanoo.

Lauantaina helteen mahdollisuus lähellä

Salmisen mukaan viikonloppuna lämpöasteet nousevat kahteenkymmeneen aina Lapissa asti.

– Perjantaina Länsi-Lapissa ja etelän länsiosissakin voidaan päästä 20 asteen paikkeille.

Vähitellen lämpötila nousee Salmisen sääkarttojen mukaan 20-25 asteeseen.

– Lauantaina helteen mahdollisuus on lähellä ainakin lounaisessa Suomessa, ja sunnuntaina lämpötila voi nousta juurikin lännen ja etelän osalta ja jopa Keski-Suomessa asti 25 asteeseen.

Ensi viikollekin helteitä ja sateita?

Heinäkuu näyttäisi Salmisen mukaan jatkuvan vielä jonkin aikaa lämpimänä viikonlopun jälkeen.

– Ennusteissa on jonkin verran epävakaisuutta, sillä Yhdysvalloissa oli Barry-myrsky, joka voimistaa matalapainetoimintaa ja kerää sateita Islannin seudulla. Samaan aikaan korkeapaine pääsee vahvistumaan Euroopassa. Jos se ylettyy Suomeen asti, se heittää sateita kauemmas ja tuo lämpöä.

Tämä tarkoittaisi myös ensi viikolle mahdollisia helteitä. Vielä kuitenkin näyttää siltä, että sateita olisi kulkemassa Suomen yli ensi viikolla.

– Ainakin monin paikoin on yli kahdenkymmenen asteen lämpötiloja. Jos vaan lämpöä ja kostetutta riittää, niin toivo jyrähtelyyn elää.

Katso MTV Uutiset liven säälähetyksestä myös Euroopan ensi viikon ennusteet.

Lue myös:

    Uusimmat