Videolle tallentuivat valtavat hampaanjäljet: Australian itärannikolla suljettiin kaksi rantaa – hai haukkasi palan surffarin jalasta

Kaksi rantaa suljettiin vuorokauden ajaksi, kun hai puraisi surffaria jalkaan 1:43
Katso millaiset jäljet hai jätti surffarin lautaan.

Australian itärannikolla suljettiin kaksi rantaa. Päätöksen taustalla on pelko uudesta haihyökkäyksestä. Tapauksesta uutisoi CNN.

Belongil beach ja Main beach suljettiin 24 tunnin ajaksi, sillä hai puri surffaria aikaisin sunnuntaiaamuna jalkaan. 41-vuotias, loukkaantunut mies palasi rantaan laudallaan ja varoitti muita surffaajia.

Belongil Beachin läheisyydessä surffannut mies toimitettiin helikopterilla sairaalaan. Miehen tila oli vakava mutta vakaa.

Verta oli paljon

Australian valtakunnallinen ja julkinen media ABC raportoi, että uhri surffasi tapauksen sattuessa ystävänsä kanssa.

– Huomasimme vasta rannassa, että hänen jalastaan oli puraistu iso pala, joten verta oli paljon, ystävä kertoi ABC:lle.

Kyseessä on jo kolmas Australiassa raportoitu haihyökkäys tänä vuonna. Kaksi aikaisempaa tapausta sattuivat niin ikään maan itärannikolla. Viime vuonna Australiassa raportoitiin 27 haihyökkäyksiä, joista yksi johti kuolemaan. 

Lue myös:

    Uusimmat