Video: Turistien suosimaan näköalatorniin iski salama Intiassa – ainakin 16 ihmistä kuollut

0:48
Katso millaisella voimalla salama iski Intian pohjoisosassa!

Menehtyneet henkilöt olivat ottamassa kuvia turistien suosimassa näköalatornissa Jaipurin kaupungissa.

BBC:n mukaan salaman isku on tappanut ainakin 16 ihmistä Intian pohjoisosassa, Jaipurissa. Loukkaantuneita on useita.

1100-luvulla rakennetussa linnakkeessa vierailulla olleet ihmiset olivat ottamassa kuvia linnoituksen näköalatornissa.

Salaman iskun hetkellä tornissa tai sen seinustalla oli 27 ihmistä. BBC:n tietojen mukaan osa ihmisistä hyppäsi tornista, kun salama iski.

Paikallisten tietolähteiden mukaan tornissa olleet ihmiset olivat pääosassa nuoria.

Osavaltion pääministeri on ilmoittanut, että osavaltio maksaa 6700 euron hyvityksen menehtyneiden perheille.

Intiassa kuollaan salamoinnin takia yhä useammin

BBC:n mukaan salamat ovat erityisen tappavia Intiassa, koska monsuunikauden takia sateet ja ukkosrintamat saapuvat isoina massoina.

Lisäksi Intiassa monet ihmiset työskentelevät ulkona.

Arviolta 2000 ihmistä kuolee Intiassa kesäkuusta syyskuuhun kestävän monsuunikauden aikana vuosittain.

Paikallisten meteorologien mukaan salamoiden aiheuttamat kuolemantapaukset ovat kaksinkertaistuneet vuodesta 1960. 

Ilmastonmuutosta pidetään osasyynä kasvuun.

Katso yllä olevalta videolta millainen oli salaman isku ja miltä tornissa näytti iskun jäljiltä!

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja