Video: Tulipalossa vahingoittunut tuulivoimala räjähti 1,4 sekunnissa Haminassa

Tulipalossa vahingoittunut tuulivoimala räjäytettiin Haminassa 0:30

Loppiaisena tulipalossa vahingoittunut Paksuniemen tuulivoimala purettiin räjäyttämällä Haminassa. Räjäytys tapahtui suunnitelmien mukaisesti keskiviikkoaamuna.

Räjähdystä varten sata metriä korkeaan tuulivoimalaan porattiin yhteensä 172 reikää, joista jokainen panostettiin 125 grammalla räjähdysainetta. Räjähdyksen laukaisussa käytettiin elektronisisesti ohjelmoitavia nalleja.

Ykkösräjäytys Oy:n suorittama räjäytys onnistui suunnitelmien mukaisesti.

– Kaiken räjähdysaineen räjähtäminen kesti 1,4 sekuntia, minkä jälkeen mylly alkoi kaatua, tuulivoimalan käyttöpäällikkö Heikki Lappalainen selvittää.

Tuulivoimala hävitettiin räjäyttämällä, koska se todettiin turvallisimmaksi vaihtoehdoksi.

Myös taloudellisesti räjäytys oli järkevintä. Tuulivoimalan purkukustannukset ovat noin 100 000 euroa. Voimalan vakuutus korvaa kustannukset.

Räjäytyksestä aiheutuneet jätteet tullaan Lappalaisen mukaan kierrättämään noin kuukauden kuluessa. Käyttöpäällikön mukaan se, rakennetaanko alueelle uusi tuulivoimala on vielä harkinnassa.

– Selvitämme eri vaihtoehtoja, Lappalainen toteaa.

Tuulivoimala paloi ilmiliekeissä Haminassa 0:43

Lue myös:

    Uusimmat