Puolan MM-rallin perjantain suomalaissankari oli Teemu Suninen.
Suninen päätti uransa ensimmäisen täyden kisapäivän M-Sportin WRC-auton ratissa seitsemänteen sijaan. 23-vuotias tuusulalainen ajoi 14. autona tiellä. Iltapäivällä se oli etu, jonka Suninen hyödynsi ahnaasti.
- Ihan hyvä ensimmäinen täysi päivä WRC-autolla. Vähän tuli virheitä, mutta olot olivat vaikeat. Auto käyttäytyy hyvin. Pitää vaan itse keskittyä lauantaina vielä paremmin.
Kuudennella erikoiskokeella Suninen ajautui tieltä ja törmäsi vauhdilla porttiin. Hän paikkasi kuitenkin tilanteen pikaisesti, ja kisan seitsemännellä erikoiskokeella Suninen ajoi uransa ensimmäisen MM-rallin pohja-ajan.
Väliaikojen valossa hän oli pohja-ajassa kiinni myös päivän viimeistä edellisellä ek:lla, mutta oli lopulta viides.
- Missasin yhden risteyksen ja piti pakitella. Pikku virhe mutaisessa jarrutuksessa, Suninen tuumi.