Lähes puolet vakuutusyhtiöiden korvaamista liikennevahingoista tapahtuu pysäköintialueilla. Harmilliset kolhut olisi helposti vältettävissä ennakoinnilla ja parin keskeisen liikennesäännön kertaamisella.
Viime viikolla julkaistun Vakuutusyhtiöiden liikennevakuutustilaston mukaan Suomessa tapahtui vuonna 2013 yhteensä reilut satatuhatta liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa. Niistä peräti 45 prosenttia sattui pysäköintialueilla.
Pysäköintialueiden yleisin vahinkotyyppi on peruutuskolari, joita tapahtui vuonna 2013 yhteensä lähes 27 000.
Näin vältät peruutuskolarin
Peruutuskolarin riskiä olisi helppo pienentää ennakoinnilla jo parkkipaikalle saavuttaessa.
– Peruuttamista tulisi välttää. Näkyvyys on yleensä huono parkkiruudusta peruutettaessa viereen pysäköityjen autojen takia. Lisäksi kuljettajan pitää varoa molemmista suunnista tulevaa liikennettä sekä mahdollisia vastakkaisista ruuduista samaan aikaan lähteviä ajoneuvoja, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen neuvoo.
– Peruuttamisen voi parhaiten välttää etsimällä kaksi peräkkäistä tyhjää pysäköintiruutua, jolloin voi ajaa ensimmäisen ruudun läpi. Näin sekä ruutuun ajo että siitä poistuminen onnistuvat peruuttamatta.
Toiseksi paras vaihtoehto on peruuttaa ruutuun pysäköitäessä, jolloin pois lähteminen on helpompaa. Muista pysäköintiruuduista lähtevien tulee väistää ajoväylältä ruutuun peruuttavaa.

