Video: Näillä keinoilla Isis yrittää värvätä nuoria Euroopassa – "Häikäilemättömiä ja lähestyvät kaikkialla"

1:25img
Julkaistu 04.05.2016 06:25(Päivitetty 04.05.2016 06:30)

MTV UUTISET - Canal+

Belgian pahamaineisen Molenbeekin nuoret ovat kertoneet Canal+ -kanavalle siitä, miten äärijärjestö Isis on yrittänyt saada heitä riveihinsä. Brysselin iskut eivät ole hillinneet järjestön kampanjointia Euroopan sydämessä.

Sofian, 22, ja Rayan, 21, ovat suostuneet kertomaan kameralle siitä, millaista on olla järjestön rekrytoijien tähtäimessä. Miehet eivät käytä jutussa oikeita nimiään. 

Miesten mukaan rekrytoijat ovat häikäilemättömiä ja lähestyvät heitä kaikkialla. He ovat kuulleet Isisistä niin moskeijan ulkopuolella, metrossa sekä puistoissa.

– Olin matkalla kotiini, kun mies, jonka olin nähnyt naapurustossa muutamia kertoja, pysäytti minut. Hän yritti saada meidät keskusteluun sanomalla, ettei meillä ole töitä, ettemme tee mitään ja muita typeriä asioita. Hän sanoi voivansa auttaa meitä pääsemään surkeudesta. Että oli olemassa ryhmä, joka oli pian lähdössä Syyriaan.

Heidän mukaansa useat heidän tuttavistaan ovat jo lähteneet Syyriaan.

Tuoreimmat aiheesta

Isis