Video: Miehet testasivat Volvon katumaasturin hätäjarrutusta – ikävästi päättyi

Volvo
Volvon testaustilaisuudessa kävi nolo kömmähdys testaajien tupeksinnan takia.
Julkaistu 25.05.2015 17:33

MTV UUTISET

Mediassa on levinnyt viikonloppuna video, jossa Volvon katumaasturi ajaa kahden miehen päälle esittelytilaisuudessa. 

Ilmeisesti Dominikaanisessa tasavallassa kuvatussa videossa auto ensin peruuttaa ja kiihdyttää sitten suoraan kahden edessä seisovan miehen päälle. 

Itseohjautuvat autot ovat teollisuudenalan suuri trendi, ja myös Volvo kehittää kiivaasti teknologiaa, jossa auto pystyy tekemään esimerkiksi hätäjarrutuksen kuljettajan puolesta havaitessaan jalankulkijoita. 

Ei ihmisiä testinukeiksi

Huonosti päättyneessä tilaisuudessa oli ilmeisesti tarkoitus testata juuri tätä toimintoa. Testaajat olivat kuitenkin tehneet tilanteessa väärin lähes kaiken mahdollisen. 

Volvo Car Finlandin tiedotusjohtaja Thomas Hallbäck on katsonut videon useita kertoja. 

– Volvo XC60-mallin perusvarustukseen kuuluu City Safety -toiminto, mutta siihen ei sisälly jalankulkijan havaitsemistoimintoa. Se myydään lisävarusteena, ja näyttää siltä, että videon autossa ei ole tätä toimintoa. Ja vaikka olisikin ollut, niin se olisi kytkeytynyt pois päältä kuljettajan kovan kiihdytyksen takia, Hallbäck sanoo ja korostaa, ettei tiedä tapahtuman tarkkoja yksityiskohtia. 

Videolla esiintyvät testaajat saattoivat luulla, että auto havaitsisi edessä seisovat miehet ja jarruttaisi kuljettajan puolesta.

– Todennäköisesti on yritetty demota jotain, mitä ei ole ollut olemassakaan. Testaavat ovat toimineet vastoin kaikkia periaatteita. Autossa ei ollut mitään vikaa.  

Virhe oli myös se, että testaajat käyttivät tilanteessa ihmisiä konekaniineina. Hallbäck painottaa, että näin ei ikinä saa tehdä. 

Hallbäck sanoo myös, että jalankulkijan havaitsemistoiminto ei pysty tunnistamaan täysin paikallaan olevia ihmisiä.

Mediatietojen mukaan auton töytäisemiksi joutuneet miehet selvisivät onneksi mustelmilla. 

Testaajien tyrimisestä leviävästä videosta on kertonut Suomessa muun muassa Uusi Suomi

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat