VIDEO: Avustaja päästi irti pyörätuolista alamäessä – mies luisui asfalttiin

Helsingin käräjäoikeus antoi huhtikuun lopulla tuomion liikuntarajoitteista miestä koskevasta pahoinpitelytapauksesta.

Tapahtumaketju ulottuu huhtikuuhun 2013, kun 38-vuotias naishoitaja oli ulkoilemassa avustettavan, pyörätuolissa olevan miehen kanssa. Nainen oli oman kertomuksensa mukaan ollut tuolloin miehen avustajana kaksi ja puoli vuotta.

Parivaljakko oli ulkoilemassa Helsingin keskustassa, kun nainen päästi irti avustettavan pyörätuolista alamäessä. Miehen pyörätuoli rullasi useamman kymmenen metrin alamäkeen ja hän kaatui vasemmalle kyljelleen jalkakäytävälle.

Miehen solisluu murtui kaatumisen vuoksi. Lisäksi hänelle tuli hammasvamma, oikeuden mukaan vamma on kuitenkin voinut syntyä myös muusta kuin kaatumisesta.

Syyttäjän mukaan naishoitaja päästi avustettavan pyörätuolista tahallisesti irti. Nainen kiisti syytteet, hän kertoi jääneensä ajatuksiinsa ja havahtuneensa, kun mies kaatui.

Nainen myös kertoi, että hän oli sopinut miehen kanssa siitä, että tämä ajaa itse alas katua. Nainen kertoi varoitelleensa, että miehen tulee liikkua pyörätuolilla hitaasti. Hän myös kertoi, että mies pystyi kontrolloimaan pyörätuoliaan ja halusi toimia itsenäisesti.

Edunvalvoja puolestaan kertoi, että mies on täysin avun varassa ja hänen tuolistaan ei saa alamäessä päästää irti. Miehen aiemmat avustajat myös kertoivat, että vaikka mies pyrkii itsenäisyyteen, ohjaajan tulee pysytellä hänen vierellään.

Helsingin käräjäoikeus katsoi, että naishoitaja on jyrkässä mäessä laiminlyönyt miehen hoidon siten, että todennäköisyys pyörätuolin kaatumiseen ja miehen loukkaantumiseen on ollut suuri. Oikeuden mukaan laiminlyönti on ollut tahallista.

Käräjäoikeus tuomitsi naisen pahoinpitelystä 60 päiväsakkoon eli yhteensä 840 euron korvauksiin. Naisen tuli myös maksaa miehelle kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta 1000 euroa. Lisäksi nainen velvoitettiin korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja miehen asianajajan kustannukset.

Lue myös:

    Uusimmat