Korkekoulutettu nainen päätti perustaa siivousyrityksen, jonka siivojat tekevät töitä alasti, kertoo The Sun.
Yhä useampi ulkoistaa kotinsa siivoamisen kiireen vuoksi – tai ihan vain siksi, että ei niinkään välitä siivoamisesta. Tavallisesti siivoojalle annetaan työrauha, mutta on olemassa myös siivousyrityksiä, joiden toimintatapa on päinvastainen.
"Halusin tehdä jotain seksuaalisesti rohkeaa"
Victoria Murphy, 25, työskenteli korkeakouluopintojensa ohessa kosmetologina. Valmistuttuaan tapahtumatuottajaksi, hän kuitenkin päätti, että täyspäiväiset kauneusalan työt saivat luvan loppua – hänellä oli idea rahakkaasta liiketoiminnasta. Hän perusti siivouspalveluita tarjoavan yrityksen, Glimmerin.
Ajatus saattaa kuulostaa ensikuulemalta tylsältä ja jokseenkin tavanomaiselta, mutta Victorian yritys ei ole mikä tahansa siivouspalvelu: hän ja muut yrityksen työntekijät siivoavat alasti.
– Halusin tehdä jotain, mikä on hauskaa, seksuaalisesti rohkeaa, mutta ei liian extremeä, Victoria taustoittaa liikeideaansa.

