Kotisiivouspalveluiden suosio kasvussa – "Eletään tätä päivää ja nautitaan"

Siivouspalveluiden suosio kasvaa Suomessa 2:03

Kotisiivouspalveluiden ohessa tarjottavat palvelut ovat monipuolistuneet viime vuosina.

Video: Myös sinkut hankkivat entistä useammin kotisiivouspalvelun

Erityisesti iäkkäät käyttävät kotisiivouksen lisäksi muitakin palveluita, ja yrittäjää voidaan pyytää mukaan esimerkiksi teatteriin, konserttiin, kauppaan tai hautausmaalle.

– Tällaisia yrityksiä on ollut aina, mutta nyt vasta on ylitetty se raja, että näitä palveluja ostetaan. Ehkä palveluiden käyttöön on nyt totuttu, sillä tämä on yleistynyt pikkuhiljaa viime vuosien aikana, kertoo perinteisiä yrityksiä edustavan Kotityöpalveluyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Eija Lenkkeri.

Kulutustutkijan ja kotipalvelualan kehittäjän Taija Härkin mukaan myös iäkkäämmät haluavat tehdä enemmän asioita ja toimia itsenäisemmin.

Palveluita voidaan ostaa, jos esimerkiksi lapset ovat kiireisiä, eivätkä ehdi auttaa.

– Se mummo on jo taivaassa, joka oli nurkkakammarissa ja tyytyi siihen mitä sinne annettiin ja tuotiin. Nykymummo on itsenäinen. Yksi merkittävä tekijä on se, että suurella osalla on ansioeläke, Härkki sanoo.

– Enää rahoja ei välttämättä säästetä sukanvarteen perinnöksi tai vanhuuden turvaksi, vaan eletään enemmän tätä päivää ja nautitaan.

Itä-Suomessa toimiva yrittäjä Kirsi Sarkkinen on ollut asiakkaan mukana esimerkiksi konsertissa. Hän huomauttaa, että myös nuoret perheet ostavat erilaisia kodin palveluita siivouksen lisäksi.

– Töistä tullessa ollaan mieluummin perheen kanssa kuin siivotaan tai tehdään ruokaa. Kollegani esimerkiksi tekee asiakkaalle ruokaa. Mikäs sen ihanampaa kuin tulla kotiin kun on lämmin makaronilaatikko odottamassa?

Kotisiivouspalveluiden kysyntä kasvaa koko ajan

Kotisiivouspalveluiden kysyntä on kasvanut ympäri Suomen. Suosioon on vaikuttanut eritoten muuttunut asenneilmapiiri.

– Yrityksiltä tulee koko ajan viestiä, että niille tulee uusia asiakkaita. Erityisesti vanhusasiakkaiden määrä on noussut, kun lapset ostavat palveluita vanhemmilleen. Myös työssäkäyvien osuus on nousussa. Omaa aikaa arvostetaan entistä enemmän, eikä sitä käytetä kodin siivoamiseen, Lenkkeri sanoo.

Ennen siivousapu painottui juhlapyhiin, mutta nyt kotisiivous ostetaan usein nimenomaan arjen helpottamiseksi.

– Yrittäjien mukaan heillä on vakioasiakkaita, jotka ostavat siivouksen kerran viikkoon tai kahteen viikkoon. On myös asiakkaita, jotka ostavat niin sanotun paremman siivouksen kerran kuukauteen ja tekevät itse siivouksia välillä.

Sarkkisen mukaan uusi sukupolvi ymmärtää, että kaikkea ei tarvitse ehtiä tehdä itse.

– Nyt perheitä perustava uusi sukupolvi miettii että miksi ei? Huolletaanhan autojakin ja me itse käymme kosmetologilla ja jalkahoidoissa. Nuohooja nuohoaa savupiiput, miksi ulkopuolinen apu ei toimisi kodin sisälläkin? Työelämä vie nykyään paljon mehuja ja henkistä kapasiteettia, ja kotisiivous nähdään palveluna muiden joukossa, Sarkkinen sanoo.

Pääkaupunkiseudulle, Tampereelle ja Turkuun siivouspalveluita netin kautta tarjoavan moppi.com-palvelun markkinointipäällikkö Outi Ylösen mukaan heidän asiakaskunnassaan on kasvua varsinkin 25–45-vuotiaiden joukossa.

Ylösen mukaan siivoojan tilaaminen netistä on luonnollista nettiostoksia tekeville ikäluokille.

Ylösen mukaan kysyntää on tasaisesti suurissa kaupungeissa. Siivouspalvelun ostajat ovat moninainen joukko, jota yhdistävä tekijä on kiire.

– Kohderyhmäämme ovat kiireelliset, perheelliset tai sinkkutaloudessa elävät ja uran huipulla olevat nuoret aikuiset.

Kilpailu on kovaa

Kotipalveluiden tarjoajia on ilmaantunut kentälle runsaasti. Kilpailu asiakkaista on kovaa, vaikka kysyntääkin riittää.

Ylösen mukaan toimijat ovat jakautuneet eri kohderyhmiin, joiden sisällä kilpailua käydään.

– Esimerkiksi vanhemmat ihmiset haluavat soittaa palveluntarjoajalle, käydä tämän toimistolla tai että heille tehdään arviointikäynti hinnan vahvistamiseksi.

Lenkkerin ja Härkin mukaan isommat yritykset pyrkivät ostamaan pienet yritykset ulos markkinoilta.

– Se on toisaalta sääli, koska asiakkaat hakevat sitä pientä yritystä, että aina tulisi sama ihminen, joka tietää paikat, Härkki sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat