Veteraanipäivän pääjuhlaa vietettiin Hämeenlinnassa

Kansallista veteraanipäivää on vietetty vuodesta 1987 lähtien.

Tänään vietetään kansallista veteraanipäivää. Päivä on meillä Suomessa virallinen liputuspäivä, jonka aikana muistetaan elossa olevia sotaveteraaneja. Tämän vuoden teemana on "Veteraanien työ - hyvinvointimme perusta".

Kansallisen veteraanipäivän tapahtumat huipentuivat Hämeenlinnassa vietettyyn pääjuhlaan, jota kunnioitti läsnäolollaan presidentti Tarja Halonen puolisoineen. Veteraanien määrä ja kunto on hupenemassa sitä tahtia, että pääjuhlan osanottajamäärä jäi aiempia vuosia pienemmäksi, noin 1500:aan. Vielä viime vuonna Torniossa ja edellisvuonna Porissa lukema oli noin kaksi kertaa suurempi.

Rautaruukin toimitusjohtaja Sakari Tamminen kehotti juhlapuheessaan suomalaisia ylläpitämään ja kehittämään hyvinvointia, jolle veteraanit ja heidän puolisonsa loivat perustan taistelullaan ja jälleenrakennustyöllään. Valtioneuvoston tervehdyksen toi juhlaan työministeri Tarja Filatov ja puolustusvoimien tervehdyksen pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Esa Tarvainen.

Kansallista veteraanipäivää on vietetty vuodesta 1987 lähtien. Pääjuhlasta ja päivään liittyvästä laajasta yhteistyöstä vastaavan päätoimikunnan sihteeri, everstiluutnantti Christian Wallin pääesikunnasta kertoo juhlinnan jatkuvan nykymuotoisena pitkälle 2010-luvulle.

Huhtikuun 27. päivä on myös vuonna 1945 päättyneen Lapin sodan vuosipäivä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat