Mainos

Vesipuisto tyhjennettiin Ruotsissa hirvenvasan vuoksi – hyppäsi itse 2-metrisen aidan yli ja katosi metsään

Ronnebyssä Etelä-Ruotsissa tyhjennettiin tänään vesipuisto sinne eksyneen hirvenvasan vuoksi.

Vesipuiston johtajan Peter Nilssonin mukaan kaksi tainnutusnuolilla varustautunutta metsästäjää kutsuttiin paikalle ja vesipuiston vieraat joutuivat poistumaan.

– Heidän on täytynyt kaikkien lähteä, koska hirvi oli niin stressaantunut, Nilsson sanoo.

Hälytys hirvestä poliisille tuli kello kolmen aikaan iltapäivällä.

Expressenille puhunut Annica Filipsson kertoi juuri tulleensa paikalle, kun hänelle kerrottiin, että puisto tyhjennetään.

– He kertoivat, että hirvi on hypännyt aidan yli. Puhuin naisen kanssa, joka makasi ja otti aurinkoa paikan vieressä, johon hirvi hyppäsi, Filipsson kertoi lehdelle.

Tilanteen ratkaisemiseksi pohdittiin jo hirven ampumista, ja metsästäjät, eläinlääkäri ja henkilökuntaa kokoontuivat paikalle. Eläin kuitenkin hyppäsi uudelleen 1,8-metrisen aidan yli ja katosi metsään. Vasaa ei ollut tarkoitus enää etsiä. Vesipuisto avattiin jo puoli kuuden maissa uudelleen.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.