Vesi edullisinta Helsingissä, lämpö kalleinta Imatralla

Suurimpien kaupunkien kiinteistöverot ja kunnalliset maksut ovat yhteensä hieman koko maan keskiarvoa pienemmät.

Kiinteistöliiton tuore indeksitalovertailu kertoo, mitkä kunnat ovat Suomessa edullisimmat ja kalleimmat eri asumiskustannuksiltaan.

Kiinteistöveroissa ja jätehuollossa on suhteellisesti suurimmat erot. Sen sijaan rakennusten kiinteistövero vaihtelee vähemmän.

Suomen Kiinteistöliiton selvityksessä verrattiin samanlaisen ns. indeksitalon kustannuksia 41 maamme kaupungissa käyttäen syyskuussa voimassa olleita maksuperusteita. Indeksitalo on normaali 30-vuotias 10 000 kuutiometrin asuinkerrostalo, joka sijaitsee kaupunkikeskustan ruutukaava-alueella omalla tontilla, ja jossa on 40 asuntoa. Talon energian ja veden kulutukset ovat keskimääräisiä, samoin jäteastioiden määrät ja tyhjennysvälit

Jätehuollon hinta vaihtelee

Kunnallisista maksuista suhteellisesti suurimmat erot ovat jätehuollossa. Kun Tampereella jätehuoltoon menee yhdeksän senttiä asuinneliöltä kuukaudessa, on jätehuoltokustannus Varkaudessa, Kokkolassa, Imatralla ja Haminassa yli kaksinkertainen.

Töölöläisellä kova kiinteistövero

Myös kiinteistövero vaihtelee kunnittain hyvinkin paljon. Töölöläinen maksaa indeksitalon mukaisesti noin 50 senttiä neliöltä kuukaudessa, kun määrä on monessa pikkukaupungissa alle kymmenesosa tästä. Ero kuitenkin johtuu enemmän tontin verotusarvojen eroista kuin itse tontin veroprosenteista.

Ankaria asuinrakennusten verottajia ovat mm. Ylivieska, Kotka, Jyväskylä, Heinola, Kemi, Lahti ja Ylöjärvi. Ylivieskassa, joka soveltaa 0,55 prosenttia, vastikevaikutus (23 senttiä neliöltä kuukaudessa) on lähes kaksinkertainen verrattuna niihin kaupunkeihin, jotka soveltavat asuinrakennuksiin minimiveroprosenttia 0,32.

Kuka maksaa lämmöstä eniten?

Kaukolämmön perus- ja energiamaksuihin menee indeksitalossa keskimäärin 94 senttiä neliöltä kuukaudessa. Kalleinta lämmittäminen on vertailukaupungeista Imatralla (119 senttiä/m2/kk), Heinolassa, Hämeenlinnassa ja Kotkassa, kaikissa yli 110 senttiä neliöltä kuukaudessa. Edullisinta kaukolämpö on Kokkolassa ja Oulussa (71 senttiä).

Kun veteen ja jäteveteen menee keskimäärin noin puoli euroa neliöltä kuukaudessa, on määrä yli 60 senttiä Kemissä, Torniossa ja Loviisassa.

Edullisinta vesi ja jätevesi on Helsingissä (39 senttiä/m2/kk), Porvoossa ja Tampereella. Indeksitalon sähkölaskuun menee 13 - 19 senttiä neliöltä.

Lähde: Kiinteistöliiton indeksitalovertailu 2010

Kuva: Lehtikuva

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat