VR:n hallituksesta syrjäytetty Vesa Puttonen puhui yön yli nukuttuaan. Hän ei aio palata jatkossa yhtiön asioihin.
VR-Yhtymän hallituksen puheenjohtajan paikalta syrjäytetty professori Vesa Puttonen hämmästelee valtion omistajapolitiikkaa ja sen tempoilevuutta poliittisten paineiden vuoksi. Hänen mukaansa poliittiset ristivedot aiheuttavat lisähankaluuksia valtion omistaman yrityksen johdolle ja hallitukselle.
- Oli yllätys, miten voimakasta se oli, hän sanoi Helsingin kauppakorkeakoululla järjestämässä tiedotustilaisuudessa.
Vaikka julkisuudessa alkoi liikkua jo heti vaalien jälkeen tietoja suunnitelmista palauttaa edellisen liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasin yllättäen vaihtama hallitus, Puttonen sanoo olleensa aidosti yllättynyt tapahtuneesta.
-Ministeri Leena Luhtanen soitti minulle torstaiaamuna ja kertoi hallituksen vaihtuvan, Puttonen selvitti. Hän päätti ottaa asiaan julkisesti kantaa, koska hän on liiketaloustieteen professorina osallistunut keskusteluun valtionyhtiöiden hallinnoimisesta ja ollut hallitustyöskentelyn koulutusohjelman vetäjä.
- Haluan antaa kaikille saman viestin, mutta tämän jälkeen en osallistu keskusteluun yhtiön asioista, Puttonen sanoi.
Yhtä lailla hänelle on selvää, että valtion omistamien yhtiöiden hallituksessa häntä ei enää nähdä.
Valtion omistajapolitiikan lisäksi Puttonen kummasteli VR:n toimivan johdon julkisia lausuntoja hallitusvaihdoksen jälkeen. Puttosen mielestä välillä oli sellainen kuva, että VR:n hallituksen oli nautittava johdon luottamusta eikä päinvastoin.
Turhaa vastavetoa ministeriöiden välillä
Puttosen mukaan kolmen kuukauden pesti VR:ssä on mielenkiintoinen kokemus eikä hänellä ole mitään syytä katkeruuteen.
- Jos tehdyllä ratkaisulla päästään valtion omistajapolitiikan uskottavuuden vahvistamiseen, veronmaksajana olen siihen tyytyväinen, hän sanoi.
Vähintäänkin rivien välistä saattoi lukea, että paljon on vielä tehtävää, eikä ministeri Luhtasen esittämä peruste hallitusvaihdokselle Puttosta vakuuttanut. Puttosen mielestä valtion omistamien yhtiöiden hallinnointi olisi keskitettävä yhteen paikkaan, koska ministeriöiden välillä on turhaa kissanhännän vetoa. Vielä tärkeämpää olisi saada purettua poliittisia paineita, sillä Puttosen mukaan jokaisen yhtiön liiketoiminnan johtamisessa on aivan tarpeeksi tehtävää ilman turhia lisäpaineitakin.