Näyttelijälegenda Vesa-Matti Loiri menehtyi keskiviikkona 10. elokuuta 77-vuotiaana.
Näyttelijä Vesa-Matti Loiri oli naimisissa elämänsä aikana kolme kertaa, mutta hänellä oli myös rakkaussuhteita useisiin julkkisnaisiin. Loiri veikkaili aikoinaan Pyhät tekstit -levyn yhteydessä julkaistussa kirjassa, minkä takia liitot ovat loppuneet.
– Mun egooni luultavasti, Loiri kirjoitti.
Vesa-Matti Loiri avioitui ensimmäisen kerran vuonna 1967 näyttelijä Tuula Nymanin kanssa. Loiri oli avioituessaan 22-vuotias ja Nyman 24. Pariskunnan liitto kesti vain kaksi vuotta.
Loiri kertoi elämäkerrassaan, ettei pysynyt uskollisena avioliittonsa aikana, mutta ero hoitui lopulta sutjakkaasti ja kumpikin lähti pettymyksen jälkeen rakentamaan elämäänsä uudelleen.
– Nyman muutti pois, Loiri jäi asumaan pariskunnan vuokrakämppään Pengerkadulle, Kallion kaupunginosaan. He jakoivat sovussa omaisuutensa, joka käsitti hyllyllisen kirjoja ja läjän levyjä. He eivät olleet edes yhteen laskettuna viittäkymmentä vuotta vanhoja erotessaan. Heillä oli avioliitto takana, mutta elämä edessä, kirjassa kirjoitetaan.
Toisesta avioliitosta syntyi Loirin ensimmäinen lapsi
Loiri avioitui 70-luvun alussa Mona Puolasen kanssa ja parille syntyi liitosta poika Jan. Pari ei ehtinyt erota virallisesti, sillä Mona menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 1977.
Jan-poika koki äitinsä kohtalon ja menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 1994.