Veroprosentti uhkaa nousta taas: Koskee jopa 160 kuntaa

Kaikkein korkeimmalle veroprosenttinsa hivuttaneissa kunnissa on paineita nostaa kunnallisveroa jälleen ensi vuodelle.

Alhaisimman ja korkeimman kuntaveroprosentin ero on jo tänä vuonna kuusi prosenttiyksikköä.

-Ilman erityistoimenpiteitä tämä ero tulee kasvamaan, sanoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen.

Korkein kuntaveroprosentti on tänä vuonna Pohjois-Karjalan Kiteellä, 22,5 prosenttia, ja matalin Kauniaisissa, 16,5 prosenttia.

-Kuntia, joissa on kovin prosentti, yhdistää niiden kokema rakennemuutos.

Tälle vuodelle veroprosenttiaan nosti 156 kuntaa. Kietäväinen uskoo, että ensi vuonna verotus kiristyy 130-160 kunnassa. Tämä vastaa noin kahta kolmasosaa kunnista. 

Kuntatalous parani toissavuodesta 

Kuntaliiton mukaan verotulojen kasvu nosti osaltaan kuntien tulosta viime vuonna. Myös toimintakulujen kasvun puolittuminen ja toiminnan tehostaminen avittivat. Henkilöstömenoista saatiin ainakin 400 miljoonan säästöt. Tietäväisen mukaan kuntasektori pystyikin siihen, mihin valtio ei ole vielä pystynyt.

-Kuntasektorin säästöt ylittivät selkeästi veronkorotukset, hän näpäyttää hallitusta.

Hallituksella on ollut viime aikoina vaikeaa pitää tavoitteestaan, että veronkorotuksilla katettaisiin vain puolet lähivuosina tehtävistä valtiontalouden sopeutustoimista.

Tilinpäätösten ennakkotietojen mukaan kuntien yhteenlaskettu tulos oli viime vuonna noin 300 miljoonaa euroa. Parannusta toissavuoteen tuli 600 miljoonaa. Tilanne ei liiton toimitusjohtajan mukaan kuitenkaan ole niin valoisa kuin miltä lukujen valossa näyttää.

-Vuosi 2012 oli kuntatalouden heikoin sitten vuoden 1997. Näin ollen tilanteen parantuminen suhteessa edellisvuoteen ei merkitse talouspaineiden katoamista vaan tuo kuntatalouden väliaikaisesti suunnilleen keskimääräiselle tiukalle tasolle, Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma sanoo tiedotteessa.

Tulosta heikensivät muun muassa valtionosuuksien pienennys, kuntien tehtävien kasvu ja palveluiden kysynnän lisäys.

Kunnat jatkoivat velkaantumistaan. Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta on lähimain nelinkertaistunut vuodesta 1991.

-Vaikka viime vuosi saatiin poikkeuksellisilla toimenpiteillä ja tuloksilla nollatasolle, kuntatalous ei ole tasapainossa kestävällä tavalla, Kietäväinen toteaa.   

Lue myös:

    Uusimmat