Verkkokauppa Zalando aikoo pörssiin

Verkkokauppa Zalando aikoo listautua Frankfurtin pörssiin vielä tämän vuoden aikana.

Yhtiö kaavailee keräävänsä yli 500 miljoonaa euroa annilla, jossa sijoittajille tarjotaan 10-11 prosentin osuutta yhtiöstä. Kyseessä on yksi Saksan suurimmista pörssilistauksista vuosiin.  

Zalando on Euroopan suurin verkossa toimiva muotikauppa, joka aloitti toimintansa vuonna 2008. Yhtiö on laajentunut nopeasti ja toimii nyt 15:ssä Euroopan maassa, myös Suomessa.

Zalandon suurin omistaja on nyt ruotsalainen Kinnevik, jolla on yli kolmannes yhtiöstä.  

Zalando kertoi elokuussa, että sen myynti kasvoi tammi-kesäkuussa lähes 30 prosenttia lähes 1,05 miljardiin euroon. Pitkään tappiolla kyntänyt verkkokauppa teki nyt ensi kertaa myös voittoa. Sitä kertyi ennen veroja 12 miljoonaa euroa.  

Lue myös:

    Uusimmat