Mainos

Verinen välikohtaus suositulla ulkoilualueella Vantaalla: Miehen kaula viillettiin auki suurella veitsellä – uhri nousi kostamaan ja pieksi hyökkäystä sivusta seuranneelta hampaat poikki

Vantaan Hiiriharjun tekomäellä, eli Möskärin mäellä tapahtuneesta väkivaltatilanteesta luettiin tuomiot kahdelle miehelle Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Välikohtaus sattui kesäkuussa vuonna 2016. Osallisena välikohtaukseen oli kolme miestä. Yksi miehistä oli kuollut ennen oikeudenkäyntiä.

Oikeudessa olleista miehistä nuorempi, vuonna 1988 syntynyt, oli tuomion perusteella potkinut ja lyönyt vuonna 1980 syntynyttä miestä päähän. Uhrin kaaduttua maahan mies oli ryhtynyt viiltämään tämän kurkkua suurella, 19-senttisellä terällä varustetulla keittiöveitsellä.

Havahtui veitseen kurkulla

Veitsihyökkäyksen uhri kertoi oikeudessa, että hän oli ollut hyökkäyksen alettua hetken tajuttomana, mutta havahtuneensa siihen, että hänen kurkullaan oli veitsi.

Hän oli tuntenut, miten lämmin veri juoksi hänen kaulallaan.

Seuraavat mielikuvat miehellä olivat siitä, kun hän oli kontallaan rinteessä ja veitsimies potki häntä päähän.

Pahoinpitely loppui, kun veitsimies otti vissyä.

Yritti lähteä perään

Tämän jälkeen veitsimiehen uhri oli puolestaan hyökännyt kolmannen paikalla olleen miehen kimppuun ja lyönyt tätä päähän niin, että tältä katkesi kaksi hammasta.

Veitsimiehen uhri oli  yrittänyt lähteä myös veitsimiehen perään, mutta tämä oli ehtinyt liueta paikalta.

Mies olikin palannut takaisin tapahtumapaikalle ja potkaissut aiemmin lyömäänsä miestä. 

Hampaiden lisäksi kolmannelta mieheltä hajosi rytäkässä värttinäluu.

Välikohtauksen syy jäi auki

Väkivaltaisen välikohtauksen syy ei oikeudenkäynnissä tarkalleen valjennut. Veitsimiehen uhrin uhriksi joutunut mies oli kuitenkin ennen kuolemaansa kertonut poliisikuulusteluissa, että veitsimiehellä ja tämän uhrilla oli ollut jonkinlaista riitaa.

Veitsimies puolestaan oli kertonut poliiseille, että hän oli pitänyt veistä uhrin kaulalla pelotellakseen tätä jostain syystä.

Veitsimies kertoi oikeudessa, että kaikki kolme olivat ystäviä. Miehet olivat tavanneet ravintolassa ja menneet sen jälkeen mäelle. Veitsimiehellä oli heikot muistikuvat tapahtuneesta, sillä hän oli kertomansa juonut koko päivän.

Tuomiot molemmille

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi veitsimiehen törkeästä pahoinpitelystä sekä huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta 1 vuoden ja 7 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Vuonna 1980 syntynyt mies, eli veitsimiehen uhri, tuomittiin pahoinpitelystä 80 päivän ehdolliseen vankeuteen.  

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja