Venäläistähti kosti Kanada-finaalin kameraepisodin – nyt on kovat keinot käytössä!

Venäjällä on reagoitu jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-loppuottelun kohuttuun kameraepisodiin värikkäin keinoin.

Kanada voitti loppuottelun 4–3, mutta Venäjälle oli avautumassa viime minuuteilla tuhannen ruplan paikka tasoitukseen. Venäjä oli ottanut maalivahdin pois ja pelasi ylivoimaa kuudella neljää vastaan, kun Kanada purki kiekon puolustusalueeltaan yli laidan.

Kanadalle olisi muuten tullut rangaistus, mutta kiekko osui kaukalon vieressä olleeseen TSN:n kameraan. IIHF:n sääntöjen mukaan robottikamera on osa kiinteää kalustoa, minkä myötä siihen osumisesta ei tuomittu lainkaan jäähyä.

Venäjä ei näin päässyt pelaamaan kuudella kolmea vastaan. Sen sijaan venäläispelaajat jäähyilivät perään itse ja tasoitusmahdollisuus kuivui kokoon.

Loppuottelun viime minuuttien kulkuun dramaattisesti vaikuttanut kameraepisodi on saanut Venäjällä melkoisen vastaanoton. Venäjän hyökkäyksessä komeat kisat pelannut Dmitri Voronkov pääsi jo tarjoamaan kostonsa KHL-ottelun tauolla. Voronkov vasaroi TSN:n kameraksi askarreltua videokameraa vasaralla.

Kamera hajotettiin kolmen henkilön voimin lopulta palasiksi. Katso humoristinen pätkä alta.

Lue myös:

    Uusimmat