Tennistähti Daniil Medvedev tunnustaa olleensa kahdesti dopingtestaajien tavoittamattomissa.
Medvedevin taival Ranskan avoimissa päättyi heti avauskierrokselle, kun entinen maailmanlistan ykkönen hävisi viisieräisen kamppailun Cameron Norrielle.
Kaksi ensimmäistä erää hävinnyt Medvedev teki komean nousun ja johti viidettä erää jo pelein 5–3, mutta Norrie vei neljä peliä peräkkäin ja rynni voittoon.
– En pystynyt syöttämään ottelua itselleni. Se oli tiukka ottelu. Mahtava taistelu. Olen pettynyt, kun hävisin. Hän pelasi hyvin, ja minä en pelannut tarpeeksi hyvin. Siksi hävisin, Medevedev ruoti Ubitennis-sivuston mukaan.
– Häviö oli pettymys, mutta minulla on vielä kymmenen turnausta edessä tänä vuonna, ehkä 12. Täytyy yrittää pelata hyvin niissä.
Lue myös: Jättiyllätys Ranskan avoimissa – venäläistähden surkea saldo sai jatkoa
Parhaimmillaan maailmanlistan ykkösenä vuonna 2022 ollut Medvedev on valahtanut rankingissa kärkikymmenikön ulkopuolelle sijalle 11.
Medvedeviltä kysyttiin lehdistötilaisuudessa myös dopingtestaamisesta ja kilpailun ulkopuolisten testien ajankohdista. Tenniksessä on viime vuosina langetettu kilpailukieltoja pelaajille, jotka eivät ole olleet testattavissa ennakolta ilmoitetussa paikassa ilmoitettuun aikaan.
Vuonna 2022 Ruotsin sai 18 kuukauden kilpailukiellon, kun hän ei ollut testaajien tavoitettavissa ennalta ilmoittamassaan paikassa kolmesti vuoden aikana. Kuluvan vuoden tammikuussa yhdysvaltalainen sai samanlaisesta rikkeestä 13 kuukauden pannan.

