Venäläiset suhtautuvat Suomeen myönteisemmin – nämä suomalaisbrändit itänaapurissa tunnetaan parhaiten

Suurin osa venäläisistä suhtautuu edellleen myönteisesti Suomeen, kertoo ulkoministeriön teettämä kyselytutkimus.

Vastaajista 71 prosenttia kertoi, että heidän suhtautumisensa Suomeen on yleisellä tasolla hyvä. Kaksi vuotta sitten näin arvioi 68 prosenttia vastaajista.

Huonoksi suhtautumisensa arvioi viisi prosenttia vastaajista, kun kaksi vuotta aiemmin luku oli 10 prosenttia. Muut vastaajat, vajaa neljännes, eivät osanneet sanoa kantaansa.

Erityisen myönteisesti Suomeen suhtaudutaan lähialueilla. Pietarilaisista peräti 95 prosenttia suhtautuu Suomeen hyvin.

Suomen ja Venäjän välisiä suhteita vastaajat luonnehtivat normaaleiksi ja rauhallisiksi, hyviksi ja naapurillisiksi sekä sopuisiksi. Viileiksi tai jännittyneiksi suhteita luonnehtii 14 prosenttia vastanneista. 

Luonto Suomen kiinnostavin ominaisuus

Useimmin ensimmäisenä Suomesta tulee vastaajien mieleen luonto, joka oli myös selkeästi kiinnostavin ominaisuus. Kiinnostavimmaksi sen valitsi kaksi viidestä vastaajasta.

Tärkeimpänä tietolähteenä Suomesta ovat tv-ohjelmat, jotka mainitsi 41 prosenttia vastaajista. Internet nousi toiseksi tärkeimmäksi lähteeksi Suomeen liittyvissä käsityksissä. Se ohitti kolmanneksi tärkeimmäksi jääneen vaihtoehdon eli kouluopetuksen ja oppikirjojen merkityksen.

Suomalaisyritysten maine Venäjällä on hyvä – Nokia tunnetaan parhaiten

Suomalainen yrityksistä ja brändeistä Venäjällä tunnettiin parhaiten Nokia, jonka mainitsi vastauksissaan 63 prosenttia venäläisistä. 

Muita venäläisten hyvin tuntettuja brändejä olivat muun muassa sulatejuusto Viola (26 %), Tikkurila (25 %) ja Valio (23 %). Suomalaisten rakastaman suklaabrändin Fazerin tunsi vain 8 prosenttia venäläisistä. 

Venäläiset pitävät suomalaisia tuotteita korkealaatuisina, luotettavina ja pitkäikäisinä. Jopa viidennes venäläisistä kertoi suomalaisten tuotteiden hinta-laatusuhdetta hyväksi. 

Toista kertaa suoritetun kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Levada Market Research. Vastaajia oli 1 600 eri puolilta Venäjää.

Lue myös:

    Uusimmat