Venäläisen miljonäärin epäillään tappaneen vaimonsa, tyttärensä ja itsensä Espanjassa – pojan mukaan hänen perheensä murhattiin: "Isäni ei ole tappaja"
Venäläisen multimiljonäärin epäillään surmanneen itsensä ja perheensä Espanjassa. Asiasta kertovat useat espanjalaismediat, muun muassa La Vanguardia ja rtve.es.
55-vuotias Sergei Protosenja oli työskennellyt erilaisissa johtotehtävissä venäläisessä Novatek-kaasuyhtiössä vuosina 2002–2014. Vuonna 2011 hänen omaisuutensa arvoksi laskettiin 440 miljoonaa dollaria eli noin 400 miljoonaa euroa.
Perhesurma paljastui viime viikon tiistaina Lloret de Marin rantakaupungissa 75 kilometrin päässä Barcelonasta.
Ranskassa kirjoilla oleva Protosenjan perhe oli ostanut Espanjan-talonsa runsaat kymmenen vuotta sitten. Kiinteistöstä löytyi kolme ruumista: Protosenjan, hänen vaimonsa ja pariskunnan 18-vuotiaan tyttären.
Sergei Protosenja poika Fedor on tapahtumien kulusta toista mieltä, eikä usko isänsä tappaneen ketään. Fedor oli perheensä kuoleman aikaan Ranskassa.
– Isäni ei ole tappaja, totesi Fedor Daily Mail -lehdelle tiistaina.
"Hän rakasti äitiäni ja siskoani"
Fedor on vakuuttunut, että hänen isänsä on syytön ja väittää, että kaikki kolme kuollutta murhattiin.
– Hän rakasti äitiäni ja erityisesti siskoani Mariaa. Hän ei koskaan vahingoittaisi heitä, Fedor sanoo.
– En tiedä, mitä sinä iltana tapahtui, mutta tiedän, että isäni ei satuttanut heitä, Fedor jatkoi.
Paikallisen poliisin mukaan kaikki viittaa siihen, että vaimo ja tytär kuolivat väkivaltaiseen hyökkäykseen ollessaan nukkumassa. Asunnosta löytyi kirves ja veitsi, joita epäillään murha-aseiksi. Sergei Protosenja löydettiin hirttäytyneenä puutarhasta.
Espanjalaislehti El Punt Avuin mukaan epäillyistä murha-aseista ei kuitenkaan löytynyt sormenjälkiä. Lisäksi tappajaksi epäillyn Sergein vaatteissa ei ollut verta, lehti kirjoittaa.
Myös entinen työnantaja epäilee
Sergein poika Fedor ei ole ainoa, joka on julkisesti epäillyt tapahtuneen olleen perhesurma.
Venäjän toiseksi suurin kaasuyhtiö Novatek julkaisu viime viikolla tiedotteen, jossa se puolusti entistä työntekijäänsä ja epäili perhesurmateoriaa.
– Olemme vakuuttuneita, ettei (perhesurma)spekulaatiolla ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, tiedotteessa todettiin Fortune-lehden mukaan.
Rikkaita venäläisiä kuollut alkuvuodesta enemmänkin
Viime aikoina useita venäläisiä raharikkaita on löytynyt kuolleina.
Vain muutamia päiviä ennen Protosenjan perheen ruumiiden löytymistä Gazprombankin entisen varapresidentin Vladislav Avayevin sekä hänen vaimonsa ja 13-vuotiaan tyttärensä ruumiit löytyivät moskovalaisesta asunnosta. Avayevin kädessä oli Venäjän valtionmedian TASSin mukaan pistooli ja tapausta tutkitaan perhesurmana sekä itsemurhana.
Maaliskuussa taasen miljardööriliikemies Vasily Melnikov löytyi kuolleena kotoaan Nizhny Novgorodista. Myös Melnikovin vaimo ja kaksi poikaa olivat kuolleet. Venäläisen Kommersant-median mukaan tässäkin tapauksessa kyse on perhesurmasta, jota seurasi itsemurha, Fortune kirjoittaa.
Valtio-omisteisen Gazpromin entistä johtoa puolestaan löytyi alkuvuodesta hengettömänä Pietarista. Aleksander Tulyakov ja Leonid Shulman olivat molemmat tappaneet itsensä, kertoo brittilehti The Mirror.
Uusimmat
-
15:25
Suora lähetys kello 16: Miten käy koulutuksen ja tutkimuksen? Katso Helsingin yliopiston eurovaalitentti
-
15:19
Tässäkö syy Leijonien ykkösketjun ongelmiin? Asiantuntijalta merkitsevä huomio NHL-avusta: "Miettiikö hän tällä hetkellä liikaa"
-
15:11
Ukrainan sotilas avautuu: "Ei ensimmäistä puolustuslinjaa, se oli petos" – jalkaväen kuvaama video näyttää Harkovan hyökkäyksen ensihetket
-
15:07
Slovakian Ficon tila edelleen vakava – "Vielä ei voi sanoa, että näkymät ovat myönteiset"
-
15:05
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
15:01
Paljastuksia Euroviisujen kulisseista! Erikoinen tapahtuma aiheutti hämmennystä
-
14:58
Oikaisu: Rantabaari-näyttelijä Jessica Öystilää syytetään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta
-
14:39
Hallitus esittää EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille täyskatteellisia lukuvuosimaksuja
-
14:15
Onko tässä ihanteellisin tapa leikata voileipä? Ryanin "mullistavasta" hoksauksesta hitti
-
14:04
Ukraina väittää Venäjän pidättäneen ja surmanneen siviilejä Harkovan seudulla
-
14:04
Sano hei hei helteille: Eivät tule heti takaisin
-
13:52
"Venäläiset toteavat, että voihan paska" – Naton puolustussuunnitelmat siirtyvät paperilta käytäntöön
-
13:32
Yhdysvaltain väliaikainen satamalaituri on ankkuroitu Gazan rannalle – satoja tonneja avustustarvikkeita valmiina toimitettavaksi
-
13:31
Vuoden valmentajaksi valittu Gordon Herbert jättää Saksan maajoukkueen
-
13:30
K&T: Nanna Karalahdelta löydettiin vuosi sitten melanooma
-
13:19
Autoilija törmäsi jalankulkijaan Turussa
-
13:01
Huhtikuussa hukkui kolme ihmistä – tarkista veneesi kunto ennen veneilykauden aloitusta
-
12:57
Verokortteihin kriittinen muutos
-
12:48
MTV Urheilun tiedot: Kulisseissa kuohuu – HJK:n tähtipelaajat jäämässä sivuun Huuhkajista
-
12:44
Turvakamera paljasti syyllisen: kiinalainen hiiri oli sytyttää tulipalon
-
Lataa lisää