Venäjän puolustusministeri Shoigu: Maayhteys Krimille on avattu – Zelenskyi kertoi uudesta "kiduttajien kirjasta"

Tämä on sotatilanne Ukrainassa tällä hetkellä 2:59
Tällaisia olivat sotatilanne sekä rintamalinjat viime viikon lopulla.

Ukrainan presidentin Zelenskyin mukaan ensi viikolla julkaistaan "kiduttajien kirja", johon kerätään venäläissotilaiden sotarikoksia Ukrainassa.

Venäjän puolustusministeriö väittää Venäjän avanneen Ukrainassa maayhteyden aiemmin miehittämälleen Krimille. Asiasta kertoi muun muassa uutiskanava CNN.

Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigun mukaan venäläisjoukot ovat ottaneet käyttöön noin 1  200 kilometriä junaraiteita ja avanneet teitä mahdollistaakseen ihmisten ja tavaran liikkumisen Krimin ja Itä-Ukrainan Donbassin välillä. Shoigu kertoi asiasta puhelinkokouksessa tiistaina.

Krim on ollut venäläisjoukkojen hallussa vuodesta 2014.

Shoigun mukaan avattu maayhteys mahdollistaa tavarankuljetukset myös venäläisjoukkojen hallussa pitämiin satamakaupunkeihin Mariupoliin, Berdianskiin ja Hersoniin.

Hän myös väitti Mariupolin ja Berdianskin satamien toimivan normaalisti ja että niissä oltaisiin valmiita aloittamaan viljan kuljetukset meriteitse.

Venäläisjoukkojen saarto Mustallamerellä on herättänyt pelkoja maailmanlaajuisesta ruokakriisistä. Ukrainassa on jumissa arvioiden mukaan noin 20–25 miljoonaa tonnia viljaa, jota ei voida kuljettaa pois maasta. Ukraina on syyttänyt venäläisjoukkojen varastavan ukrainalaista viljaa ja myyvän sitä eteenpäin. 

Luhanskin kuvernööri: Ukrainalaisjoukot joutuvat ehkä perääntymään Sjevjerodonetskista

Ukrainalaisjoukot saattavat joutua perääntymään Itä-Ukrainan Sjevjerodonetskin kaupungista, kertoo Luhanskin kuvernööri Serhi Haidai. Sjevjerodonetskissa on käyty rajuja taisteluita.

Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu väitti eilen Venäjän joukkojen saaneen täysin haltuunsa Sjevjerodonetskin asuinalueet. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on myöntänyt, että Sjevjerodonetskissa on jo enemmän venäläisjoukkoja kuin ukrainalaisjoukkoja, mutta hänen mukaansa Ukrainan sotilaat sinnittelevät yhä.

Britannian puolustusministeriön tämänpäiväisen tiedusteluraportin mukaan on kuitenkin epätodennäköistä, että kumpikaan osapuoli olisi saanut merkittävää jalansijaa kaupungissa.

Venäjä on jatkanut hyökkäystään Sjevjerodonetskissa kolmesta suunnasta, tiedusteluraportissa todetaan.

Kaasun ja hiilen myynti ulkomaille lopetetaan

Ukraina lopettaa kaasun ja hiilen myymisen ulkomaille ja ohjaa ne sen sijaan maan sisäiseen käyttöön, kertoi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi puheessaan myöhään tiistaina. Päätös on tehty ensi talvea ajatellen. Zelenskyi kuvaili odottavansa tulevasta talvesta Ukrainan itsenäisyyden vaikeinta.

Hän kertoi Ukrainassa tehtävän myös paljon töitä sen eteen, että venäläismiehittäjiltä takaisin vallatut asuinalueet saataisiin takaisin sähkö-, kaasu- ja vesiverkkojen piiriin.

Zelenskyi kertoi puheessaan myös pian lanseerattavasta "kiduttajien kirjasta" eli järjestelmästä, johon o tarkoitus kerätä venäläissotilaiden sotarikoksia Ukrainassa.

Zelenskyin mukaan järjestelmää on kehitetty jo jonkin aikaa ja sen on tarkoitus aloittaa toimintansa ensi viikolla.

– Kyse on yksityiskohtaisista faktoista tiettyjen henkilöiden tekemistä väkivallanteoista ukrainalaisia kohtaan. Olen toistuvasti sanonut, että he tulevat joutumaan vastuuseen teoistaan, presidentti sanoi puheessaan, joita hän pitää joka ilta.

Lue myös:

    Uusimmat