Venäjän media tarttui Putinin pakotekommentteihin

Sauli Niinistön ja Vladimir Putinin tapaamista seuranneet venäläismediat nostivat juttujensa kärkeen Putinin kommentit, jotka koskivat Yhdysvaltojen mahdollisia Venäjä-pakotteita. Venäjällä pakotteet ovat iso uutinen, joten Putinin mielipiteet herättivät kiinnostusta.

Samassa yhteydessä huomioitiin Niinistön näkemys, jonka mukaan pakotteet eivät ole helppo aihe myöskään Euroopan unionille. Tilaa saivat myös Niinistön näkemykset esimerkiksi sotaharjoituksista ja vuoropuhelun tärkeydestä.

Venäjän tiedotusvälineissä julkaistiin tapaamista koskevia ennakkojuttuja aiemmin tällä viikolla. Rossijskaja Gazeta julkaisi keskiviikkona uutistoimisto Tassin varajohtajan kirjoittaman Niinistön haastattelun.

– Olemme tavanneet monta kertaa, ja näiden tapaamisten ansiosta kanssakäyminen on hyvin selkeää ja suoraa. Voimme puhua mistä tahansa, Niinistö kertoi suhteestaan Putiniin.

Kommersant-lehdessä ilmestyi ennakkoon Suomen Moskovan-suurlähettilään Mikko Hautalan haastattelu, jossa hän kertoo eri puolilla Venäjää järjestetyn Suomi 100 -ohjelman saamasta hyvästä vastaanotosta.

– Siitä, että Suomi sai itsenäisyyden, hyötyi myös Venäjä, koska se sai luotettavan ja hyvän naapurin ja kumppanin monilla sektoreilla, Hautala sanoi.

Hautala arvioi, ettei maiden välillä ole juuri nyt erityisen akuutteja kysymyksiä, jotka vaatisivat päämiesten huomiota.

Tänään uutistoimisto Ria Novosti haastatteli asiantuntijana Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professoria Pami Aaltoa, joka piti tapaamista merkittävänä Suomen ja Venäjän välisten suhteiden kannalta.

– Venäjän ja Euroopan unionin suhteiden kontekstissa tämä korkeimman tason tapaaminen on poikkeuksellinen, Aalto sanoi Ria Novostin mukaan.

Tänään Venäjän mediasta löytyi myös muita myönteisiä Suomi-uutisia: Venäjän valtion Ykköskanava kertoi lumikuormasta, joka tuotiin lämmöstä kärsiville Ranuan jääkarhuille. Uutiskanava RBK uutisoi Venäjän noususta Suomen suurimmaksi tuontimaaksi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Lue myös:

    Uusimmat