Venäjän läsnäolo Syyriassa ei pääty vetäytymiseen – jättää maahan tukikohtia ja hävittäjiä

Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti eilen Venäjän vetävän joukkonsa Syyriasta. Venäjä on puolen vuoden ajan tehnyt aktiivisesti ilmaiskuja Syyriassa tukien maan presidentti Bashar Al-Assadia tämän taistelussa hallitusta vastustavia joukkoja vastaan.

Nyt ilmapommituskampanja näyttää olevan lopussa. Asejärjestelmäasiantuntija Arto Pulkki kertoo, ettei vetäytyminen kuitenkaan tarkoita Venäjän armeijan läsnäolon katoamista Syyriasta.

– Venäjä on ollut Syyriassa pitkään sotilaallisesti läsnä, esimerkiksi Tartusin laivastohuoltotukikohdan kautta, josta se ei varmasti ole luopumassa, Pulkki kertoo.

Tartus on Venäjän ainoa entisen Neuvostoliiton ulkopuolinen tukikohta ja sillä on Pulkin arvion mukaan sotilaallista ja poliittista merkitystä myös Syyrian ulkopuolisessa kontekstissa. Tukikohta on kuitenkin pieni, eikä Venäjä kykene esimerkiksi huoltamaan siellä suurta osaa suuremmista aluksistaan.

Venäjän koneet valmistautuvat lähtöön tukikohdasta Syyriassa 1:02

Hävittäjien uutisoidaan jo vetäytyneen

Myös Venäjän lentotukikohta Khmeimimissä jatkaa toimintaansa. Tukikohta on Latakiassa Basil al-Assadin kansainvälisen lentokentän yhteydessä. Pulkin mukaan epäselvää vielä on, mitä venäläistä kalustoa kentälle jätetään.

Hänen oma arvionsa on, että Venäjä vetää pois kovimmalla rasituksella olleen kalustonsa, kuten Su-24 rynnäkköpommittajat ja Su-25 rynnäkkökoneet.

– Niillä on paljon lentosuorituksia, joten koneet lienevät jo perusteellisemman huollon tarpeessa.

Pulkin mukaan Syyriassa operoinut Su-34 hävittäjäpommittajalentue suoritti jo tänään siirtolennon Keski-Venäjälle Voronežiin. Tämä puhuu sen puolesta, että Putin on todella vetämässä ilmapommituskampanjassa käytettyjä koneita maasta.

Liittyykö ammuttu kone vetäytymiseen?

Venäjä jättänee Syyriaan moderneja monitoimihävittäjiä, koska Syyrian ilmavoimilla on käytössä hyvin vanhanaikaista kalustoa. Moderneilla koneilla voidaan varmistaa Syyrian ilmatila ja tehdä tarvittaessa pommituksia.

Pulkin arvio on, että Syyriaan jää Su-35 S- ja Su-30 SM-monitoimihävittäjiä, jotka ovat käyttökelpoisia sekä ilmatorjunta- että pommituskäyttöön. Pienikin määrä moderneja venäläisiä monitoimihävittäjiä ja ilmatorjuntajärjestelmiä lisää merkittävästi Syyrian hallituksen ilmapuolustuskykyä.

– Hallitusta vastustavilla kapinallisilla ei tosin ole minkäänlaista lentoasetta, Pulkki toteaa.

Pulkki pohtii, voiko vetäytyminen jossain määrin liittyä muutama päivä sitten alas ammuttuun Syyrian MiG-21-hävittäjään.

– Vanhemmilla hävittäjillä on riskinä tulla ammutuksi alas lähi-ilmatorjuntaohjuksella, mutta modernien hävittäjien omasuojajärjestelmä ja korkeammalla lentäminen suojaa niitä tappioilta. Vanhempien hävittäjien pois veto herättää kysymyksiä siitä, onko tuolla hävittäjän tippumisella yhteys Venäjän toimiin, Pulkki spekuloi.

Edessä viikkojen operaatio

Venäjällä on Syyriassa myös pieniä määriä maajoukkoja ja yhteisiä tykistöjoukkoja Syyrian kanssa. Niiden kohtalo on tässä vaiheessa epäselvä.

– Niin kauan kun Syyriaan jää venäläisiä ilmavoimien ja ilmatorjunnan yksiköitä, Venäjä tarvitsee jonkin verran maajoukkoja. En usko Venäjän jättäytyvän tilanteeseen, jossa se tukeutuisi puhtaasti Syyrian asevoimiin. Venäjän joukkoja jäänee vähintään koulutustehtäviin, Pulkki arvioi.

Joukkojen vetäminen vaikuttaa alkaneen nopeasti, mutta kokonaisuudessaan edessä on viikkojen prosessi. Hävittäjät saadaan lennettyä Venäjälle, mutta tukikohdissa on niiden lisäksi valtava määrä maakomponentteja ja lentokoneiden tukiorganisaatiota. Ne Venäjä todennäköisesti laivaa pois maasta.

– Tässä vaiheessa on kuitenkin mahdotonta sanoa, mikä kalusto jää ja mikä poistuu. Vaikka venäläiset joukot poistuisivat, saattaa niiden käytössä ollutta kalustoa silti jäädä Syyrian asevoimien käyttöön, Pulkki sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat