Venäjä teilasi hollantilaisen tuomioistuimen päätöksen Krimin kulta-aarteesta – oikeus: Mittaamattoman arvokas kokoelma on luovutettava Ukrainalle

Venäjä arvostelee hollantilaisen tuomioistuimen eilistä päätöstä, jonka mukaan Krimin kulta-aarrekokoelma luovutetaan Ukrainalle. Päätöksen sanotaan "muodostavan vaarallisen ennakkotapauksen".

Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova sanoi lausunnossa, että hollantilaistuomareita "ohjasivat ainoastaan poliittiset motiivit". Hänen mukaansa kultaesineet ovat "Krimin niemimaan ihmisten kulttuurista ja historiallista perintöä".

Hollantilainen vetoomustuomioistuin päätti eilen, että mittaamattoman arvokas Krimin kulta-aarre täytyy luovuttaa Ukrainalle. Päätöstä kiiteltiin Ukrainassa, mutta arvosteltiin Venäjällä.

Skyyttien kulta on ollut lainassa amsterdamilaisessa museossa

Skyyttien kullaksi nimetty esinekokoelma oli lainassa amsterdamilaisessa Allard Pierson -museossa juuri ennen kuin Venäjä liitti Krimin itseensä 2014. Krimin niemimaan neljä museota aloittivat yhdessä oikeusprosessin seitsemän vuotta sitten aarteen palauttamiseksi Krimille.

Vuonna 2016 alempi hollantilainen tuomioistuin päätti, että kulta-aarteet olivat osan Ukrainan kulttuuriperintöä ja ne täytyy palauttaa sinne, ei museoille.

Krimin museot valittivat päätöksestä vetoomustuomioistuimeen, joka siis tiistaina päätti, että kulta-aarre täytyy antaa Ukrainalle.

Venäjä on puolestaan aloittanut rikostutkinnan asiassa.

Kulta-aarteen vanhimpien esineiden ikä ajoittuu toiselle vuosisadalle ennen ajanlaskun alkua.


Lue myös:

    Uusimmat