Venäjä päästi Niiralan pommimiehet palaamaan Suomeen

Kuusi suomalaismiestä oli kiinniotettuna räjähteiden salakuljetusepäilyn vuoksi. Tapauksen vuoksi raja oli suljettuna kolmisen tuntia.

Venäjän viranomaiset ovat päästäneet ampumatarvikkeiden salakuljetuksesta epäillyt suomalaismiehet palaamaan Suomeen tänään ennen puolta päivää. Venäläisviranomaiset pysäyttivät kuusi suomalaismiestä aamuyöllä epäiltyinä rajähteiden salakuljetuksesta.

Tohmajärven rajavartioalueen päällikkö majuri Jari Sirola arvioi, että tutkinta kestänee joitakin päiviä.

- Tiedämme, että miesten autosta on löydetty sodanaikaisia ampumatarvikkeita, muun muassa vanhoja patruunoita sekä kranaatin osia, Sirola kertoo. Hänen mukaansa kranaatinosien sytyttimet saattoivat olla paikoillaan.

Ampumatarvikkeiden ja asemateriaalin tuonti Venäjältä vaatii erikoisluvat. Toistaiseksi Suomen viranomaiset eivät tiedä, oliko suomalaismiehillä tarvittavia lupia ampumatarvikkeiden tuontiin tai oliko heillä esimerkiksi materiaalien kaivulupaa.

-Tällaisen taistelumateriaalin tuonti rajan yli on äärimmäisen harvinaista. Sen sijaan kypärien tai kenttäpullojen tapaisiin sotamuistoihin törmää silloin tällöin, Sirola kertoo.

Tarkempaa tietoa suomalaismiehistä ja heidän taustoistaan rajavartioalueen päällikkö ei tässä vaiheessa pysty kertomaan.

- Kun venäläisviranomaiset ovat suorittaneet omat tutkintansa, olemme sinne yhteydessä. Tällöin kuulemme mahdollisesta syyteharkinnasta tai muista sanktioista, Sirola arvioi.

Pommiselkkaus tuli ilmi viime yönä sen jälkeen, kun Niiralan tulli tiedusteli Venäjän rajaviranomaisilta syitä jopa yli 12-tuntiseksi venyneeseen jonotusaikaan.

Niiralan rajalla yövuorossa työskennellyt raja-aseman tulliylitarkastaja Timo Hyvärinen kertoo, että raja oli kolmisen tuntia suljettuna pommijupakan vuoksi. Ruuhkautunut rajaliikenne lähti purkautumaan varsin nopeasti. Jo iltapäivällä rajan yli Venäjältä Suomeen selvisi noin tunnissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat