Veljet muistelevat kuolleena löytynyttä Elisabethia – "suru ja kaipaus pysyvät"

30 vuotta katoamisensa jälkeen surmattuna löytyneen ruotsalaisnuoren veljet ovat vihdoin saaneet selvyyden sisarensa kohtalosta. 

Uddevallassa vuonna 1960 syntynyt Elisabeth Martinsson oli sporttinen kirkon nuorisojärjestössä aktiivisesti toiminut nuori nainen. Aftonbladetin mukaan veljet kuvailevat häntä iloiseksi ja pidetyksi ihmiseksi.

Lukion jälkeen Elisabeth opiskeli esikoulunopettajaksi ja sai sen jälkeen au parin työn San Franciscossa asuvasta perheestä. 22-vuotias Elisabeth kuitenkin katosi mystisesti jälkiä vain kolmen kuukauden Amerikassa oleskelun jälkeen tammikuussa 1982.

– Sen päivän jälkeen emme kuulleet hänestä mitään. Kymmenen vuotta katoamisen jälkeen hänet julistettiin kuolleeksi vuonna 1992, kirjoittavat Elisabethin kolme isoveljeä sanomalehti Bohusläningenissa.

Sisaren jäänteet kuljetetaan Ruotsiin ja hänen haudataan yhdessä vanhempiensa kanssa.

– Hänen katoamisestaan on pitkä aika. Nyt epävarmuus hänen kohtalostaan on nyt viimein poistunut. Mutta kaipaus ja suru pysyvät, ja niitä on vaikea kestää, veljet kirjoittavat.


Mukana kirkon nuorisojärjestössä

Expressenin haastatteleman pastori Kurt Olssonin mukaan Elisabeth osallistui myös kirkon toimintaan.

– Hän oli erittäin mukana ihminen. Hän oli mukana kirkon nuorisotoiminnassa ja hänellä oli siellä oli monia ystäviä, Olsson kertoo.

Pastori Olssonin mukaan Martinsson ei ollut ainoa, joka meni Yhdysvaltoihin au pairiksi Pari muutakin tyttöä lähti lastenhoitajaksi, mutta Elisabeth oli ainoa, joka ei tullut kotiin.

Kurt Olsson oli vihitty papiksi vuonna 1980, vain kaksi vuotta ennen Elisabethin katoamista. Hän on pitänyt vuosien kuluessa yhteyttä Martinssonin perheeseen. 

– Emme koskaan puhuneet syvällisesti siitä, mitä oli tapahtunut. He ovat kantaneet katoamista sisällään 30 vuotta. Voin vain toivoa, että Elisabeth on löytänyt rauhan, Ohlsson sanoo. 

 

Lue myös:

    Uusimmat