Veikkaus salaperäisenä 90 miljoonan Eurojackpot-voittajista – "Kyllä me näistä enemmän tiedetään"

87 miljoonan Eurojackpot-megavoitto huumasi Lielahdella 2:25

Veikkaus tiedotti tänään lisää Loimaalla pelatusta Eurojackpotin 90 miljoonan euron jättipotista. Yhtiö kertoi muun muassa, että pelaajat olivat käyttäneet kupongissa itse valitsemiaan numeroita. Veikkauksessa tiedetään kuitenkin tarkempiakin yksityiskohtia, mutta julkisuuteen niitä ei voi kertoa.

Yllä olevalla videolla Suomeen aiemmin osunutta 87 miljoonan euron Eurojackpot-voittoa juhlitaan Tampereen Lielahden Prismassa.

Veikkaus kertoo, että se voi tiedottaa voittajasta muun muassa pelipaikan ja -muodon sekä onko pelissä käytetty omia vai koneen arpomia numeroita.

Aiemmin Veikkaus on kertonut, että 90 miljoonan euron voitto oli pelattu Loimaan Prismassa, ja se oli viiden osuuden porukkapeli.

Veikkaus tietää enemmän voittajasta

Veikkaus kertoo, että se tietää voittajasta enemmän kuin julkisuuteen on kerrottu. Veikkauksen tiedottaja Tero Talaslahden mukaan yhtiöllä on muun muassa tiedossa minä päivänä ja mihin aikaan peli on pelattu.

– Kyllä me näistä peleistä aina enemmän tiedetään, mutta yksityiskohtaisia tietoja ei kerrota julkisuuteen turvallisuus- ja yksityisyydensuojaa koskevista syistä.

Talaslahden mukaan Veikkaus voi tiedottaa voitosta ja voittajasta lisää vain voittajan luvalla.

– Jos ja kun toivottavasti päästään voittajan kanssa keskustelemaan, heidän luvallaan voidaan kertoa yksityiskohtia.

"Voittajat saavat itse tulla esiin"

Veikkaus ei ole kuitenkaan lähtenyt selvittämään huikean jättipotin voittajien henkilöllisyyksiä tarkemmin. Viiden hengen porukkapeli oli pelattu tunnistautumattomana eli siinä ei oltu käytetty Veikkauksen korttia.

– Homma perustuu siihen, että voittajat saavat itse valitsemanaan aikana tulla esittämään tositteen, kun ovat tunnistautumattomana pelanneet.

Talaslahden mukaan Veikkauksessa odotellaan voittajien ilmaantumista.

Lottomiljonäärit eivät tienneet voitostaan mitään

Veikkaus kertoi tänään, että esimerkiksi Tsekissä 90 miljoonan euron päävoiton voittanut keski-ikäinen tsekkiläismies odotutti neljä viikkoa ennen kuin ilmoittautui rahapeliyhtiölle, koska hän pelkäsi julkisuutta.

Suomessakin on jouduttu aiemminkin odottelemaan useita viikkoja ennen voittajan ilmaantumista. Vuonna 2013 syynä tosin oli se, että voittajapariskunta oli matkoilla eikä heillä ollut mitään tietoa miljoonistaan.

– Asumme ulkomailla, joten meillä ei ollut harmainta aavistustakaan voitosta ennen kuin tulimme nyt taas käymään Suomessa ja tarkistimme kupongin, turkulaispariskunta kertoi vuonna 2013.

– Kyllä siinä laitettiin kädet ristiin ja itkettiin, voittajat kertoivat.

Talaslahti muistuttaa, että 90 miljoonaa Eurojackpotista voittaneiden tilanteesta ei ole mitään tietoa.

– Mahdollisuuksia on paljon, niin nyt vain odotellaan.

Katso alla olevalta videolta, miten 87 miljoonan Eurojackpot-voittoa juhlittiin Tampereen Lielahden Prismassa!

Voittokahvit täyttivät marketin Tampereella –"Moni on ilmoittautunut voittajaksi" 0:50

Lue myös:

    Uusimmat