Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen-osaston lakkauttamisoikeudenkäynti on kerännyt useita järjestön jäseniä Pirkanmaan käräjäoikeuteen Tampereelle. Aamulla alkaneeseen oikeudenkäyntiin on saapunut jäseniä sekä Suomesta että Ruotsista.
Poliisihallituksen edustaja, asianajaja Markku Fredman kertoi oikeudenkäynnin alussa, että vastarintaliike on ollut poliisin tarkkailussa vuosia ja siitä on kerätty materiaalia siltä varalta, että sitä tarvitaan.
Nyt tällainen tarve on tullut. Poliisihallitus pyrkii lakkauttamaan uusnatsistisen järjestön ja siihen linkittyvän Pohjoinen perinne -yhdistyksen, koska katsoo niiden toiminnan olevan olennaisesti lakien ja hyvien tapojen vastaista.
Fredmanin mukaan hyvän tavan vastaisuus ei ole välttämättä lainvastaista toimintaa.
– Hyvää tapaa vastaan voi toimia, vaikka lakia ei rikottaisi. Sellaisena voidaan nähdä esimerkiksi rikollisen toiminnan ihannointi tai sen jälkikäteinen palkitseminen, Fredman sanoi.
Poliisihallituksen mukaan Pohjoinen perinne kerää varoja liikkeen toimintaan, kustantaa Magneettimedia-lehteä ja pitää verkkokauppaa.
– Tämä on vastarintaliikkeen talousosasto. Talousasiat on koottu tänne rekisteröityyn yhdistykseen, Fredman sanoi oikeudessa.
Vastarintaliikkeen Suomen-osasto ei ole rekisteröity yhdistys, mutta Fredmanin mukaan sekin voidaan lakkauttaa.