Vasemmisto arvioi potilasturvallisuuslakia vastaan äänestäneiden toimintaa – Andersson: "Pelisääntö on, että hallituksen esityksiä vastaan ei äänestetä"

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä käsittelee potilasturvallisuuslakia vastaan äänestäneiden kansanedustajien toimintaa ja puolueen jatkoa hallituksessa ryhmäkokouksessaan iltapäivällä.

Vasemmistoliiton riveistä lakia vastaan äänestivät maanantaina Anna Kontula, Katja Hänninen, Markus Mustajärvi, Jari Myllykoski ja Said Ahmed Suldaan.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan "on valitettavaa, että niin moni edustaja ei ollut valmis hyväksymään neuvoteltua kompromissia ja on näin ollen valmis hallitustyön lopettamaan meidän osaltamme".

Anderssonin mukaan kaikissa hallituspuolueissa on hyvin tiedossa hallituksen pelisäännöt.

– Hallituksen pelisääntö on se, että hallituksen esityksiä vastaan ei äänestetä, Andersson sanoi toimittajille eduskunnassa tiistaina.

Hänen mielestään ryhmän kannalta on kuitenkin olennaista, että vihreää oli enemmän kuin punaista ja ryhmän enemmistö on sitoutunut tämän hallitusyhteistyön jatkamiseen.

Vasemmistoliitolla on 16 kansanedustajaa, heistä seitsemän äänesti lain puolesta ja neljä oli pois äänestyksestä.

Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo sanoi maanantaina, että ryhmä sai lakiin läpi neuvotteluissa tavoitteensa, että aluehallintovirasto (avi) ei voi estää lakkoja eikä hoitajia sakoteta.

– Hoitajien kannalta tärkeät muutokset edellyttivät sitoutumista hallitustyöhön, jota ryhmältä tietysti toivon.

Vasemmistoliiton kansanedustajia äänesti potilasturvallisuuslakia vastaan, mitä seuraamuksia sillä on? 0:32
Vasemmistoliiton kansanedustajia äänesti potilasturvallisuuslakia vastaan, mitä seuraamuksia sillä on?

Lue myös:

    Uusimmat