Poikkeuksellisen lämmin alkukesä on herättänyt huipputuholaiset, koloradonkuoriaiset. Perunasatoa toivova, ole valppaana! Havaintoilmoituksia ottaa vastaan Evira.
Poikkeuksellisen lämmin alkukesä on herättänyt varhain myös koloradonkuoriaiset. Ensimmäinen kuoriainen on jo havaittu Etelä-Karjalassa. Mahdollisesti talvehtineet ja kaukolevintänä kulkeutuvat uudet kuoriaiset lisäävät levittäytymisriskiä Suomeen. Perunan ammatti- ja kotitarveviljelijöiden omatoiminen kuoriaisten tarkkailu onkin nyt erityisen tärkeää.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira sai keskiviikkona 5. kesäkuuta tiedon Etelä-Karjalassa Savitaipaleella sijaitsevasta uudesta löydöksestä. Kotitarveviljelijä löysi perunakasvustosta yhden aikuisen koloradonkuoriaisen. Eviran tarkastajat kartoittivat löydöspaikan lähiympäristön perunaviljelyksiä. Muita esiintymiä ei havaittu. Kuoriaisen tarkastus- ja torjuntatoimet jatkuvat löydösalueella ensi viikolla.
Tässä vaiheessa on mahdotonta tietää, onko nyt löytynyt kuoriainen talvehtinut lähialueella vai kulkeutunut ilmavirtausten mukana kauempaa. Löydöskohdassa ei ole ollut perunaa viime vuonna. Lähimpään viime vuonna todettuun esiintymään on matkaa noin kymmenen kilometriä.
Viime viikkojen lämmin sää on herättänyt maassa mahdollisesti talvehtineet koloradonkuoriaiset. Myös ilmavirtaukset ovat olleet kuoriaisten kaukolevintää suosivia. Perunan ammatti- ja kotitarveviljelijöiden omatoiminen kuoriaisten tarkkailu perunakasvuston hoitotoimien yhteydessä on nyt ensiarvoisen tärkeää.
Viime ja toissakesänä koloradonkuoriaisesiintymiä löytyi yhteensä 47. Näiden kohteiden valvonta ja tarvittaessa torjuntatoimet jatkuvat tänä kesänä.