OP:n debit-korttien häiriö saatu korjattua – "Nyt pitäisi kaiken kulkea normaalisti"

OP:n debit-korttien toiminnassa esiintynyt häiriö on saatu korjattua, ja kortit toimivat nyt normaalisti, pankki kertoo Twitterissä.

– Nyt pitäisi kaiken kulkea normaalisti, kertoo johtaja Lotta Ala-Kulju OP-ryhmän ulkoisesta viestinnästä STT:lle.

Pankki tiedotti aiemmin tänään, että OP:n korttimaksuissa on ilmennyt yleistä häiriötä eivätkä OP Visa Yhdistelmä -korttien debit-puolen maksut ole toimineet.

– Se (ongelma) ilmeni aamupäivän aikana, siellä oli tietoliikenneyhteyksissä ongelma, joka aiheutti häiriön korttijärjestelmässä. Sitä korjailtiin ja saatiin nyt noin tunti sitten korjattua, Ala-Kulju kertoi iltapäivällä neljän jälkeen.

Eilen ei ollut isompia ongelmia

Ala-Kuljun mukaan automaattinostot toimivat häiriön aikana. Ongelma koski vain debit-korteilla ja yhdistelmäkorttien debit-puolella maksamista.

Twitterin puolella oli OP:n julkaisun alla valiteltu, että korttiliikenteessä olisi ollut ongelmia myös eilen. OP:n mukaan isompia ongelmia ei kuitenkaan eilen olisi ollut.

– Kyllä tänä aamuna vasta esiintyi tämä ongelma. En tiedä, mitä eilen on ollut, mutta ei ainakaan mitään laajempaa ongelmaa ole ollut, Ala-Kulju sanoo.

Tietoliikenneongelma alkoi aamupäivällä puoli yhdentoista aikaan ja saatiin korjattua kolmen aikoihin iltapäivällä.

– Kaikkemme teemme, että tällaiset tilanteet estetään jatkossa. Onhan tämä harmillinen tilanne asiakkaille tietenkin. Pahoittelemme, että näin on tapahtunut, Ala-Kulju toteaa.


Lue myös:

    Uusimmat