Varastiko joku rautatiesillan Suomen rajan tuntumassa? Venäjän poliisi tutkii erikoista tapausta

Venäjän poliisi tutkii erikoista rikostapausta Murmanskin alueella lähellä Suomen rajaa. Varkauden kohteena on 56 000 kiloa painava rautatiesillan pätkä.

Umba-joen ylittävä 23 metriä pitkä rautatiesillan osuus on kadonnut mystisesti. Asiasta uutisoivan Independentin mukaan sosiaalisessa mediassa leviävissä ilmakuvissa näkyy, että sillan vastakkaiset osat ovat paikoillaan, mutta itse joen ylittävä sillan osa on kadonnut.

Sillan keskiosa oli jo varkautta ennen romahtanut veteen, kuvien perusteella arviolta toukokuun puolessa välissä. Kymmenen päivää myöhemmin otetut ilmakuvat paljastivat romahtaneen osan kadonneen jälkiä jättämättä.

Metallivarkaat asialla?

Paikalliset huomasivat asian vasta päiviä tapahtuneen jälkeen, ja ilmoittivat asiasta poliisille. Poliisi torppasi aluksi asukkaiden epäilyn varkaudesta, mutta avasi kuitenkin lopulta rikostutkinnan asiasta.

Asialla saattavat olla romumetallin myyjät, mutta heidän henkilöllisyytensä tai toimintatapansa on yhä pimennossa. Alueella on aiempaa historiaa infrastruktuuria kähveltäneistä metallivarkaista.

Kyseinen sillanpätkä oli jo pitkään ollut poissa käytöstä, eikä siinä enää ollut rautatiekiskoja.

Lue myös:

    Uusimmat