Vappu Pimiä kertoo Yökylässä-jaksossa avioerostaan – vietti kaksi vuotta sinkkuelämää: "Painoin tuolla ihan kreisinä"

Yökylässä Maria Veitola -jaksossa Vappu Pimiä kertoo sinkkuajastaan ja avioerostaan.

Yökylässä Maria Veitola -sarjan seuraavassa jaksossa Vappu Pimiä avaa elämäänsä katsojille. Vappu ja Maria Veitola ajelevat järven rannalle yökyläilemään naisen kakkoskotiin. Mökillä Maria tapaa mysteerimieheksi kutsutun Teemun. Jaksossa Pimiä kertoo myös olleensa aikaisemmin naimisissa. Pari oli yhdessä 12 vuotta, joista 2 naimisissa. 

– Avioerohan on raskas, superraskas, kuka tahansa sen päätöksen tekee. Edelleen olen sitä mieltä, että se on yksi mun elämäni parhaista päätöksistä, ellei paras, Pimiä kuvailee. 


– En mä kadun mitään, sitten kun siihen ratkaisuun on päässyt.

Hän kertoo, että eron jälkeen alkoi sinkkuelämä. 

– Kyllähän mä sitten painoin tuolla kaksi vuotta ihan kreisinä. Tapasin Teemun puoli vuotta eroni jälkeen. Hän ei myöskään ollut valmis mihinkään. Sitten me kummatkin humputeltiin omilla tahoillamme. Hän asui Jenkeissä ja aina kun hän tuli Suomeen me käytiin syömässä, hän kertoo. 

Pimiä on pian ollut jo 10 vuotta yhdessä Teemu-puolisonsa kanssa. Katso ylhäällä olevalta videolta, miten Teemu kosi puolisoaan! 

Yökylässä Maria Veitola MTV3-kanavalla torstaisin kello 21

Lue myös:

    Uusimmat