Vapo: Vihreän energian Suomi tarvitsee turvetta

Energiayhtiö Vapon arvion mukaan hallituksen esittämä turpeen verotus leikkaa turvetuotantoa arviolta kolmanneksella. Energiaverolinjaus rokottaa turvetuotantoa ensi vuonna noin 12 miljoonalla eurolla.

- Meiltä häviää noin 30 prosenttia markkinoista ja tähän on vain sopeuduttava, sanoo Vapon toimitusjohtaja Matti Hilli.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että turvetuotannon töistä katoaa 2 000 työpaikkaa.

Vapossa luotetaan kuitenkin, että turve säilyy suomalaisessa energiapaletissa - sen liki hiilenmustasta hiilidoiksidimaineesta huolimatta.

Yllättäen turpeen asemaa vahvistaa linjaus, jonka mukaan Suomi on sitoutunut lisäämään uusiutuvan energian osuuden 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Ilman puun polttoa tavoitteeseen ei Vapon mukaan päästä - ja puu tarvitsee palaakseen myös turvetta.

Vapolle uusi toimistusjohtaja

Vapo ilmoitti tänään, että yhtiöön on nimitetty uusi toimitusjohtaja - yllätysnimi finanssialalta.

Pohjola Vakutuuksen toimitusjohtajana toiminut Tomi Yli-Kyyny aloittaa Vapon johdossa ensi huhtikuuna alussa.

Nykyinen toimitusjohtaja Matti Hilli jää eläkekelle ensi kesänä.

Yhtiön enemmistöomistaja on valtio.

(MTV3)

Vapon toimitusjohtaja Matti Hilli toimittaja Leea Ollikaisen haastattelussa:

Lue myös:

    Uusimmat