Vapaaotteluliitto: Laji on turvallista urheilua

Suomen vapaaotteluliitossa puolustetaan lajia bussinkuljettajan pahoinpitelystä syntyneen kohun jälkeen. Liiton puheenjohtaja Olli Hartikainen painottaa, että jokaisen liiton alle kuuluvan seuran on noudatettava urheilun sääntöjä ja etiikkaa.

– Jos syyllistyy tällaiseen raukkamaiseen väkivallantekoon, en usko, että mikään seura sellaista haluaa katsoa riveissään. Sen jälkeen ei ole enää tervetullut harjoittelemaan, Hartikainen sanoo.

– Liiton virallisissa säännöissä määritellään, että kaiken toiminnan perustana on liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet. Se on äärimmäisen tärkeää, että niitä noudatetaan, hän lisää.

Bussinkuljettajan viime helmikuussa pahoinpidellyt ja siitä vankeustuomion saanut Sitav Ako Abdullah oli harrastanut kamppailulajeja. Hartikaisen mukaan treenisaleilla tehdään selväksi, etteivät lyönnit ja potkut kuulu kadulle.

– Lapsille ja nuorille sitä ehkä ylikorostetaan, mutta kyllä jokainen aikuinen ihminen tajuaa, että kyse on urheilusta.

Abdullah oli harjoitellut muun muassa vapaaottelua ja kilpaillut lajin SM-kilpailujen finaalissa. Hartikainen ei silti pidä miestä lajin aktiivisena harrastajana.

– Hän pääsi nuorten sarjassa finaaliin, koska osallistujia oli vain kaksi. Hän hävisi ottelun, Hartikainen tietää.

– Se, että hän kävi muutaman kerran haistelemassa tuulia salilla ja kirjoitteli paljon lajin nettisivustolle, ei vielä tee hänestä aktiivista harrastajaa.

Hartikaisen mielestä vapaaottelun perusharjoittelu on turvallinen harrastus. Loukkaantumisia ei satu hänen mukaansa "normaaleja pallopelejä enempää".

– Vammautumiset ovat yleensä pehmytkudosvammoja tai yliojentumisia. Olen itse harrastanut lajia 12 vuotta ja nenästäni on tullut kerran verta. Lajiin liittyy paljon vääriä mielukuvia.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat