"Vanhuus" sai Jussi Heikelän hyppäämään TTK-parketille: "Jos tässä meinaa joskus oppia lantiota keinuttamaan..."

"Vanhuus" sai Jussi Heikelän hyppäämään TTK-parketille: "Jos tässä meinaa joskus oppia lantiota keinuttamaan..." 7:27
"Vanhuus" sai Jussi Heikelän hyppäämään TTK-parketille: "Jos tässä meinaa joskus oppia lantiota keinuttamaan..."

Jussi Heikelä on yksi tulevan TTK-kauden kisaajista.

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelma palaa jälleen ihastuttamaan katsojia 3. syyskuuta alkaen 16. tuotantokauden merkeissä. Tulevalla kaudella tanssikengät vetää jalkaansa 11 tähtioppilasta, joista yksi on juontaja Jussi Heikelä.

Heikelä kertoo suuntaavansa kohti tulevaa tanssisyksyä kauhunsekaisin tunnelmin. Hän on kertomansa mukaan pohtinut pitkin kesää, mihin hän oikein on lupautunut.

– Mutta minä alan olemaan sen ikäinen, että nyt olisi korkea aika repäistä ja katsoa, miten se oma epämukavuusalue voisi onnistua, hän sanoo ja lisää olevansa tulevan suhteen odottavainen.

Heikelä kertoo, että hän sai ohjelmaan osallistumisen tiimoilta puhelun tutulta tuottajalta. Juontaja jätti kuitenkin vastaamatta, jolloin kyseinen tuottaja lähestyi Heikelää viestitse.

Totesin, että olisin varmaan siihen ensimmäiseen soittoon ottanut heti kylmät jalat, eli todennut, että tämä ei ole minun juttuni. Mutta (tuottaja) oli niin ovela, että hän laittoi viestin, niin jäin pohtimaan asiaa päivän verran ja totesin, että voisiko tässä ollakin jotain, hän kertaa.

Heikelän mukaan vanhuus oli lopulta se tekijä, joka sai hänet lähtemään mukaan tanssiseikkailuun.

– Olen nyt 46-vuotias, ja täytän kisan ollessa käynnissä 47. Jos tässä nyt meinaa vielä joskus oppia lantiota keinuttamaan, niin kyllä se alkaa olemaan korkea aika, hän nauraa.

Miten Heikelän lähipiiri on suhtautunut hänen TTK-osallistumiseensa? Mitkä tekijät yhdistävät Heikelää ja hänen tanssinopettajaansa? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman 16. kausi starttaa 3. syyskuuta MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa. 

Lue myös:

    Uusimmat