Vanhempien huoli lasten houkuttelusta pakettiautoon kasvaa Espoossa – rikosilmoituksen tehnyt äiti: "Mies tuli lapseni luo ja pyysi mukaansa"

Poliisi on saanut asiasta neljä erillistä ilmoitusta. Espoolaisnainen kertoo tehneensä jo viikonloppuna rikosilmoituksen sen perusteella, mitä kuuli viikonloppuna päiväkoti-ikäiseltä lapseltaan.

– Hän oli ollut leikkimässä kodin kulmalla muiden lasten kanssa ja lähistölle oli tullut valkoinen pakettiauto. Mies oli tullut ulos autosta ja odottanut hetken, että lapsi oli etäällä muista. Sitten mies oli tullut lapsen luo ja pyytänyt mukaansa.

Äiti oli aiemmin lukenut kaupunginosan Facebook-ryhmästä viime viikon lopulla toisen lapsen vastaavasta kokemuksesta, johon liittyi myös valkoinen pakettiauto.

– Sitten oma lapseni kertoi, että hänen luokseen oli tultu. Pelko nousi, koska kuvaus autosta oli samantyyppinen kuin Puskaradiosta olin lukenut.

Myös kuvaus auton kuljettajasta täsmäsi Facebookista huomattuun tapaukseen, kun äiti viestitti asiasta aiemmin kirjoittaneelle. Äiti teki asiasta samana päivänä rikosilmoituksen.

"Useita rikosilmoituksia"

Sosiaalisessa mediassa kerrottujen tietojen perustella kyse on pakettiautosta tai useista erivärisistä pakettiautoista, joista on houkuteltu alaikäisiä lapsia kyytiin.

Houkuttelussa on käytetty sosiaalisen median tietojen mukaan rahaa, jäätelöä ja makeisia.

Tällä viikolla pakettiautoon houkuttelevasta miehestä tai miehistä on alueella tehty useita muitakin havaintoja. Äiti ihmettelee, miten poliisi ei ole eilen torstaina ollut tietoinen rikosilmoituksista, jos ne oli tehty sähköisesti. 

– On varmasti jo viime viikolta niitä tapauksia, joista on rikosilmoitukset tehty.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisairo Maria Hietajärvi kertoo MTV Uutisille, että poliisi on vastaanottanut neljä ilmoitusta, joista yhdestä on aloitettu rikostutkinta nimikkeellä lapsen houkuttelu seksuaalisiin tarkoituksiin.

Tässä tapauksessa lapselle oli tämän kertomuksen mukaan tarjottu pakettiauton kyytiin menemisestä rahaa.

Poliisi aikoo kuulla lasta ja selvittää tapausta esitutkinnan keinoin.

 – Katsotaan, mitä tutkinta poikii, Hietajärvi toteaa.

Lisäksi kolmen muun ilmoituksen osalta asia on vielä esiselvittelyvaiheessa.

Asukkailla suuri huoli

Koulut ovat varoittaneet asiasta Wilma-viesteillä. Vanhemmat ovat lisäksi partioineet koulumatkojen varrella samassa laajuudessa kuin syksyllä ekaluokkalaisten koulumatkaa turvataan – tosin tällä kertaa eri syystä.

Poliisi on luvannut lisätä partiointia Nöykkiön koulujen alueella. Nainen kertoo, ettei vielä eilen havainnut poliisin läsnäoloa alueella, vaikka hän oli koululla partioimassa koulupäivän päättymisen aikoihin.

– Olemme ahdistuneita ja huolestuneita. Jotenkin tuntuu, että tehdäänkö tällaista vielä tänä päivänä, että autolla tullaan hakemaan?

Paikalliset vanhemmat aikovat jatkaa kaduilla partiointia vielä tänään.

Kerro lapsille, miten toimia

Äiti kehottaa jokaista espoolaisperhettä käymään läpi lapsen kanssa, miten tulee toimia, jos joku tuntematon tulee pyytämään auton kyytiin.

– Meillä on opetettu lapsia niin, että tietävät, että sanotaan "ei" ja juostaan pois. Mutta lisäisin siihen, että pitää kertoa vanhemmille, että näin on käynyt.

Äiti kannustaa myös rikosilmoituksen tekemiseen, jotta poliisi pysyisi kartalla ilmiön laajuudesta. Lisäksi kesälomaansa aloittavien pienten koululaisten turvallisuudesta olisi hyvä huolehtia juuri nyt erityisen hyvin.

MTV Uutiset ei julkaise äidin nimeä, mutta hänen henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa.

Juttua päivitetty kello 17.25: Lisätty poliisin kommentti tapauksen tutkinnasta.

Lue myös:

    Uusimmat